Mä oon sitten kyllä niiin pahoillani että tästä tuli vähän tällänen 'silta' kappale et täl ei oo kovinkaan paljon sisällöllistä merkitystä ja muutenkin todella lyhyt haha :D
luulen että tää tarina on kohta saamassa loppuaan koska nyt kirjotan tota uuttaa tarinaa (joka on kirjoituksellisestikin vähän (aika paljonkin ehkä, sen päätätte te) parempaa kuin tää) niin tästä tarinasta tulee noin. 3-8 kappaletta enää. Mut älkää sureko kun tää loppuu, mä korvaan sen paljon paremmalla, mä lupaan ! x
luulen että tää tarina on kohta saamassa loppuaan koska nyt kirjotan tota uuttaa tarinaa (joka on kirjoituksellisestikin vähän (aika paljonkin ehkä, sen päätätte te) parempaa kuin tää) niin tästä tarinasta tulee noin. 3-8 kappaletta enää. Mut älkää sureko kun tää loppuu, mä korvaan sen paljon paremmalla, mä lupaan ! x
Niall:
"Anna mä kannan sun laukun, kulta" naurahdin Saralle joka heilui käsivarteni jatkona omana, hilpeänä itsenään. "Empäs, koska muuten mä joudun irrottamaan sun kädestä" hymähdin hyväksyvästi ja puristin sormiani hitusen tiukempaan hänen omiensa väliin. Lentoamme oli kuulutettu jo kerran ja olimme jo rientämässä lähtöportille ja kohti Lontoota, pois päin tästä karusta ja kylmästä maasta. En voinut sille mitään että Saran onnettomuuden takia en pitänyt tytön kotimaata enään minään hohdokkaana vierailupaikkana, mutta onnekseni ei Sarakaan paikasta paljoa välittänyt, joten meille ei ainakaan koitunut riitoja siitä. "Ahh vihdoinkin pois täältä" Sara kuiskasi kuin lukien ajatukseni. Tyydyin vain tökkämään häntä kylkeen mutta leikittely jäi lyhyeen kun jouduin ojentamaan happamalle naishenkilölle lentolippuni ja passini. Lyhyen kiitoksen jälkeen Sara ja minä jatkoimme matkaa kohti konetta. En muista milloin viimeksi olin lentänyt julkisella koneella mutta onnekseni ei ketään yli-innokasta fania ollut juuri näkyvissä. "Saanko minä ikkunapaikan?" kohotin kulmakarvaani ja hymyilin hänelle niin hurmaavasti kuin vain osasin "Empä tiedä.. ehkä jos minä nyt kerrankin istuisin siinä" Saran kasvoille syttyi yhtä ilkikurinen ilme kuin minulla "Vai että kerrankin ?!" hän huudahti, kurottautui varpailleen antaakseen minulle suukon ja ampaisi sitten juoksuun kohti lentokonetta. Vanha pariskunta katsoi hieman paheksuvasti edessä kirmaavaa tyttöystävääni mutta en välittänyt vaan lähdin kovaäänisesti nauraen hänen peräänsä.
Sara:
"Saimpas!" huudahdin kun valloitin penkin ikkunanäköalan vierestä.Niall vain nauroi ja tökkäisi hassunkurisesti nenääni. En ollut koskaan pelännyt lentämistä, enkä pelännyt sitä nytkään, päinvastoin olin huojentunut siitä, että pääsin kauas Suomesta. Äitini oli ollut ensin hieman epävarma lähdöstäni mutta onneksi sain hänet vakuutettua siihen, että tein oikean päätöksen. Kuukauden sairaslomani jälkeen hakisin jotain tilapäistyötä jostain kahvilasta ja samalla yrittäisin päästä vanhaan työpaikkaan takaisin. Kaivoin käsilaukustani kirjan, joka oli joskus jäänyt minulta kesken. Tunsin Niallin käden reiteni päällä, enkä voinut olla hymyilemättä kuinka noinkin huomaamaton ja yksinkertainen mutta samalla hellä kosketus sai sydämeni pamppailemaan kovempaa. Asetin käteni hänen kätensä päälle ja lentokone lähti kiihdyttämään kiitorataa pitkin. "Onneksi lontoossa ei ole näin kylmä" Niall sanoi katsellen ohitseni valkeita nietoksia jotka peittivät koko maata pitkälle horisonttiin "Niimpä. Olen saanut ihan tarpeekseni kylmästä" totesin. Niall antoi pikaisen suukon poskelleni ja asetti sitten kuulokkeet meidän molempien korviin ja selasi sitten jotain musiikkia. Syvennyin kirjaani uudestaan ja tunsin Niallin nojaavan kylkeen "Hei mä en oo mikään nojapuu" sanoin silittäessäni hänen vaaleita hiuksiaan. Sain vain pientä muminaa vastaukseksi ja kestohymyni syveni entisestään. "Nuku hyvin kultaseni" kuiskasin ja Niall pujotti sormensa omieni lomaan.
"Niallll! Me ollaan perillä" sanoin antaessani suukon nukkuvan pojan otsaan."Niall ihan oikeasti!" tökkäsin häntä kylkeen kun reaktiota ei kuulunut. En voinut pidättää nauruani kun juuri herännyt poikaystäväni ponkasi pystyyn ja tuijotti minua hetken tajuamatta tilannetta. Hänen katseensa siirtyi jo lähtöään valmistelevia matkustajia. "Turvavyö kiinni rakas. Me laskeudutaan." hän näytti vieläkin vähän pöllämystyneeltä mutta teki silti työtä käskettyä. "Äiti on meitä vastassa kentällä." hän sanoi hymyillen ja nyökkäsin. Muut kolme poikaa olivat lentäneet Englantiin jo viikon alussa ja Harry oli jostain kumman syystä ihastunut LA:han niin paljon, että hän oli taas lentänyt sinne. Aivan niin kuin melkein jokaisena lomapäivänään. "Niall, mitä ihmettä Harry tekee LA:ssa ?" kysyin mutta Niall kohautti olkiaan ja näytti nukahtavan pystyyn. Kaivoin laukustani purkkapussin ja ojentaen pari myös Niallille. Painauduin hänen rintaansa kiinni kun kone alkoi laskeutua ja yhtäkkiä sydämeni täytti lämmin tunne. Olin taas Lontoossa. Olin kotona.
---
"Taasko sä katsot tätä" naurahdin hypätessäni hänen viereensä sohvalle, vain nähdäkseni että ruudussa pyöri taas Breaking bad, jota Niall nykyään seurasi taukoamatta. "Tän kuuluis olla mun sairasloma eikä sun" sanoin tökäten häntä kylkeen. Hän kaappasi kiinni kädestäni ja suukotti rystysiäni, irrottamatta kertaakaan katsettaan televisiosta. Pyöräytin silmiäni ja nousin sitten sohvalta hakeakseni postin, joka oli juuri pudonnut postilaatikosta sisään. Heitin mainokset eteisen lipastolle ja selailin sitten valkoista kirjekuorta johon oli raapustettu hennolla käsialalla Sara. Laitoin sen hetkeksi syrjään, ja avasin ensin vähän virallisemman kirjekuoren, joka kädessä kävelin takaisin sohvalle Niallin viereen.
"Niall musta tuntuu että mä meen ensviikolla töihin" sanoin ja enisnmäistä kertaa puoleen tuntiin hän sulki television ja heitti käsivartensa harteilleni. "Oikeesti?" hän otti kirjeen kädestäni ja nosti sitten pikaisen lukemisen jälkeen katseensa hymyileviin kasvoihinsa. "Sara, tää kertoo et kaikki järjestyy" hän sanoi ja antoi hellän suudelman. "Mulle tuli toinenkin kirje" sanoin lukemattomien suukkojen välistä, ja kaivoin valkoisen kirjeen esille.
Avasin kuoren hellästi ja en voinut hetken käsittää lukemaani. Käteni alkoivat tärisemään ja Niall repäisi kuoren käsiinsä ja luki sen itsekin. Miten voi olla mahdollista että tunsin minuutin sisällä kahden tunteen ääripäät ? Ensin olin yltiömäisen onnellinnen ja nyt.. nyt olin enemmänkin kuin järkyttynyt.
Sara Valli ja Niall Horan
Teidät on kutsuttu muistamaan Sofia Vallia,
jonka rauhaan lasku järjestetään 18. Elokuuta.
Syvimmät osanottomme hänen perheelleen ja läheisilleen.
Paperi putosi jalkani juureen Niallin kietoessa lohduttavat kätensä ympärilleni, juuri kun sain elämäni isoimman romahduksen.
"Niallll! Me ollaan perillä" sanoin antaessani suukon nukkuvan pojan otsaan."Niall ihan oikeasti!" tökkäsin häntä kylkeen kun reaktiota ei kuulunut. En voinut pidättää nauruani kun juuri herännyt poikaystäväni ponkasi pystyyn ja tuijotti minua hetken tajuamatta tilannetta. Hänen katseensa siirtyi jo lähtöään valmistelevia matkustajia. "Turvavyö kiinni rakas. Me laskeudutaan." hän näytti vieläkin vähän pöllämystyneeltä mutta teki silti työtä käskettyä. "Äiti on meitä vastassa kentällä." hän sanoi hymyillen ja nyökkäsin. Muut kolme poikaa olivat lentäneet Englantiin jo viikon alussa ja Harry oli jostain kumman syystä ihastunut LA:han niin paljon, että hän oli taas lentänyt sinne. Aivan niin kuin melkein jokaisena lomapäivänään. "Niall, mitä ihmettä Harry tekee LA:ssa ?" kysyin mutta Niall kohautti olkiaan ja näytti nukahtavan pystyyn. Kaivoin laukustani purkkapussin ja ojentaen pari myös Niallille. Painauduin hänen rintaansa kiinni kun kone alkoi laskeutua ja yhtäkkiä sydämeni täytti lämmin tunne. Olin taas Lontoossa. Olin kotona.
---
"Taasko sä katsot tätä" naurahdin hypätessäni hänen viereensä sohvalle, vain nähdäkseni että ruudussa pyöri taas Breaking bad, jota Niall nykyään seurasi taukoamatta. "Tän kuuluis olla mun sairasloma eikä sun" sanoin tökäten häntä kylkeen. Hän kaappasi kiinni kädestäni ja suukotti rystysiäni, irrottamatta kertaakaan katsettaan televisiosta. Pyöräytin silmiäni ja nousin sitten sohvalta hakeakseni postin, joka oli juuri pudonnut postilaatikosta sisään. Heitin mainokset eteisen lipastolle ja selailin sitten valkoista kirjekuorta johon oli raapustettu hennolla käsialalla Sara. Laitoin sen hetkeksi syrjään, ja avasin ensin vähän virallisemman kirjekuoren, joka kädessä kävelin takaisin sohvalle Niallin viereen.
"Niall musta tuntuu että mä meen ensviikolla töihin" sanoin ja enisnmäistä kertaa puoleen tuntiin hän sulki television ja heitti käsivartensa harteilleni. "Oikeesti?" hän otti kirjeen kädestäni ja nosti sitten pikaisen lukemisen jälkeen katseensa hymyileviin kasvoihinsa. "Sara, tää kertoo et kaikki järjestyy" hän sanoi ja antoi hellän suudelman. "Mulle tuli toinenkin kirje" sanoin lukemattomien suukkojen välistä, ja kaivoin valkoisen kirjeen esille.
Avasin kuoren hellästi ja en voinut hetken käsittää lukemaani. Käteni alkoivat tärisemään ja Niall repäisi kuoren käsiinsä ja luki sen itsekin. Miten voi olla mahdollista että tunsin minuutin sisällä kahden tunteen ääripäät ? Ensin olin yltiömäisen onnellinnen ja nyt.. nyt olin enemmänkin kuin järkyttynyt.
Sara Valli ja Niall Horan
Teidät on kutsuttu muistamaan Sofia Vallia,
jonka rauhaan lasku järjestetään 18. Elokuuta.
Syvimmät osanottomme hänen perheelleen ja läheisilleen.
Paperi putosi jalkani juureen Niallin kietoessa lohduttavat kätensä ympärilleni, juuri kun sain elämäni isoimman romahduksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti