I found you - Zayn one shot Aadalle

hhahah en voinu vastustaa tekemästä noin kakkakliseistä loppua XDDD joo sori kirjoitustaidot 10+ joten sori jos on huono :c


"Äiti mä en saa mitään selvää-haloo?" Olin heittää puhelimeni maahan koska olin niin turhautunut siitä että puhelu katkesi, tyypillistä tuuriani, ajattelin kun katsoin epätoivoisesti minua ympäröiviä isoja ja korkeita taloja. Käännyin katsomaan taakseni saadakseni jotain selkoa edes siitä, mistä olin tulossa mutta olin totaallisen epätietoinen olinpaikastani joten istahdin huokaisten lähimmälle penkille ja hautasin kasvoni käsiini. Olin niin hermostunut ja vihainen siitä että jäin vaivaisen yhden pysäkin liian aikaisin, mutta näköjään lontoossa se tietää sitä että eksyy täydellisesti jos ei ole asunut kaupungissa kuin pari viikkoa. Hieroin vähän aikaa ohimoitani ennenkuin kaivoin taas puhelimeni taskusta ja kauhukseni näin että siinä oli enää 15 prosenttia akkua. "Just" sanoin laittaessani kännykän takaisin taskuuni ja yritin ajatella selkeästi ja onnekseni keksin mennä kysymään jostain kaupasta. Nostin takinkauluksen ylös ja tungin kädet taskuuni noustessani kävelemään kohti jotain kauppaa hyisessä tuulessa ja pienessä tihkusateessa. Kävellessäni tajusin ettei mitkään pikkukaupat olleet auki enää tähän aikaan illasta, eikä mitään tavarataloja näkynyt lähistöllä. Ihmisiäkään ei sään takia näkynyt kävelevän kaduilla. "ei oo totta" kiljahdin turhautuneena ja lämähdin istumaan samalle penkille jolla aikaisemmin olin mutta nyt se oli jääkylmä ja märkä sateen ja tuulen takia. Vaikka en ikinä antanut tunteideni tulla pintaan, en itkenyt juuri koskaan ja selvitin asiat aina puhtaalla järjellä, purskahdin itkuun sillä minulla ei ollut hajuakaan missä olin. Kyyneleet valuivat poskilleni ja kämmetkin kostuivat samalla kun hautasinkasvoni käsiini ja jatkoin itkemistä tietoisena siitä että ketään ei ollut lähistöllä.

"ööm.. anteeksi mut ootko sä kunnossa" Hätkähdin säikähdyksestä tuntiessani pienen kosketuksen olkapäässäni ja ilahtuneena käännähdin katsomaan henkilöä joka seisoi penkin vieressä. Ilahtuneisuus kuitenkin muuttui nopeasti nolostuneisuuteen kun tajusin että tuijotin ehkä maailmankaikkeuduen komeinta poikaa itkuisena ja hiukset aivan lättänänä sateesta. Rupesin nopeasti kuivaamaan kasvojani hihansuulla ennenkuin vastasin "ööm ei täs mitää, mä oon vaa vähä eksyny" Sanoin vieläkin ottaessani levinneitä meikkejä pois kasvoiltani ja huomasin pojan istuvan viereeni penkillä mutta noustessaan nopeasti ylös huomatessaan että penkki oli märkä. "mä voin kyllä auttaa, tunnen paikat aika hyvin" Hän sanoi ja käännyin tarkastelemaan häntä kunnolla ensimäistä kertaa. Musat hiukset vähän pörrössä, tummat ehkä hieman salaperäiset silmät, pieni parransänki ja maailman ihanin tyylitaju, mieheksi siis. "öö joo se ois tosi kiva" naurahdin ja nousin penkiltä. Selostin hänelle minne minun olisi pitänyt mennä ja kuinka olin eksynyt ja onneksi hän tiesi paikan. "mutta ennenkun sä meet minnekkään, otan velvollisuuden viedä sut mun kotiin vähän kuivattelemaan ja juomaan vaikka teetä" hän sanoi osoittaen isoa taloa aivan nenämme edessä. "asutko sä tossa vai" esitin tyhmän kysymyksen sillä hän oli jo avaamassa ovea. Hän piti ulko-ovea auki ja odotti että menisin sisälle hänen edellään. Epäröin hetkisen, mutta astuin kuitenkin sisään koska tyyppi vaikutti mukavalta eikä minua huvittanut seistä märkänä pihalla.

"Mä oon muuten Zayn" Hän sanoi ja sulki ulko-oven perässämme ja riensi ottamaan takkini jonka hän sitten ripusti johonkin kuivauskaappiin "Aada" Sanoin ja hymyilin hieman jatkaessani hulppean talon katselemista. "Tää on iha sairaan hieno talo" Sanoin ja seurasin katseellani suuria ja avaria huoneita jossa oli kalliin näköisiä esineitä ja suuria ikkunoita joista avautui kaunis maisema "kiitos" Hän sanoi ja johdatti minut keittiöön jossa hän laittoi tee veden kiehumaan "ömm mitä teetä sä haluisit" Hän kysyi kaivelessaan kaappeja ja ojentaessaan minulle mukin. Pyynnöstäni hän laittoi meille molemmille vanilja teetä ja odottaessaan veden kiehumista hän istui pöytään minua vastapäätä " asutko sä täällä ihan yksin?" kysin ja hän nyökkäsi jonka jälkeen oli hetki hiljaista kunnes hän nousi ja kaatoi vedet kuppeihimme. Riisuin märän hupparini ja laitoin sen viereisen tuolin selkänojalle kuivumaan. "ootko sä asunut kauan täällä" Zayn kysyi ja pudistin päätäni "no en" hyvä et mulla just ja just on oma asunto.. siks mä varmaan tänääki eksyin" Sanoin hieman huvittuneena ja Zaynkin naurahti enkä voinut olla ihailematta hänen suloista hymyään. "mä oon asunu tääl vasta 3 viikkoa" jatkoin lausetta ja hörppäsin teetä joka olikin liian kuumaa joten nielaisin tulikuuman nesteen nopeasti alas kurkusta ja purskahdin nauruun johon Zayn yhtyi myös. "oliko sulla sitten kiire ? tai siis...." pudistin päätäni ennenkuin nolostuneena myönsin että olin vain lähdössä kotiin ystävältäni mutta olin jäänyt yhden pysäkin liian aikasin junasta.

Teen jälkeen olimme siirtyneet olohuoneeseen jossa olimme molemmat jääneet katselemaan telkkaria ja juttelemaan tekosyynä se että odotimme vaatteideni kuivumista. En tiedä Zaynista, mutta olisin voinut jäädä siihen vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Zaynille oli nimittäin  tosi helppo puhua sillä hän oli hyvä kuuntelija ja vaikutti todella empaattiselta. "noh eiköhän lähdetä" pakottauduin viimein sanomaan vaikka en olisi ollenkaan halunnut lähteä. Zayn auttoi takin ylleni ja johdatti minut sitten autotalliin jossa oli iso valkoinen avoauto ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun tuijotin sitä suu auki. Zayn naurahti hieman omahyväisenä ja avasi auton oven minulle josta kipusin sisälle istumaan. Seurasin kuinka Zayn kiersi auton kuljettajan puolelle ja peruutti pois tallista.

Saavuimme liiankin nopeasti pienen rivitalo asunnon pihaan mikä oli säälittävä verrattuna Zaynin taloon mutta se ei näytänny häntä haittaavan kun hän asteli suoraan ovelle ja odotti minun avaavan oven "haluutko sä ny tulla käymään meillä" naurahdin ja hän astui sisälle vaivautumatta edes vastaamaan. Suljin oven perässäni ja katselin kuinka hän kierteli asunnossani "sulla on vielä vähän tavaroiden purkamista" Hän huomautti ja nyökkäsi kohti pahvilaatikkoja "joo noin on kaikista painavempia tavaroita, niin siks ne on siinä" Sanoin ja ripustin takkini naulakkoon, jonka jälkeen kävelin hänen luokseen. "Hän tuijotti laatikoita vähän aikaa ja otti sitten läheisen lipaston päältä kynän ja alkoi kirjoittaa jotain yhteen pahvilaatikkoon."noh, mä tästä lähdenkin" Hän sanoi ja suuntasi kohti eteistä, toisinkuin minä olin lähdössä katsomaan pahvilaatikon raapustusta "hei, etkö sä meinaa mua saattaa ulos" Hän kysyi joten en ehtinyt laatikolle asti vaan tein niinkuin hän halusi.

Kun Zayn oli lähteny vaelsin takaisin pahvilaatikon luokse johon hän oli kirjoittanut
Jos kaipaat näiden kanssa apua niin soita
0359503490495
ps, tarviin sitten tietysti palkaksi vaikka pienen ravintolareissun mun piikkiin
x Zayn
Hymyilin itsekseni ja tallensin numeron puhelimeeni.

Heti seuraavana päivänä soitin Zaynille ja melkein kymmenessä minuutissa hän oli ehtinyt asunnolleni söpöissä farkkushortseissa ja paidassa jossa oli joku epämääräinen sarjakuva sekamelska. Paita kuitenkin paljasti hänen tatuoitinsa täydellisesti ja minun teki kovasti mieli mennä koskettamaan jokaista niistä. Nostin katseeni ja huomasine että hänkin katseli minua hymyillen. Olin myös pukenut mustat ja revityt farkkushortsit ja ruutupaidan ja hiukseni olivat nutturalla ja otsatukkaa piti huivi. (katso asu tästä ) Punastuin hieman Zaynin katseen alla "noniin siis noi ja noi laatikot tyhjennetään tänään" Sanoin ja aloimme toimeen.

Parin tunnin aherruksen jälkeen olimme saaneet laatikot purettua ja kuten Zayn oli sanonut hän vei minut kahville ja aika meni liiankin nopeasti koska juttumme luisti yllättävän hyvin ottaen huomioon että olimme
tunteneet ehkä päivän. Luulin että tästä voisikin tulla jotain.

Parin viikon aikana olimme saaneet jokaikisen laatikot purettua ja siitä pari viikkoa eteenpäin saimme tavarat järjesteltyä talooni. Zayn tuli silti jokapäivä käymään meillä vaikka laatikoita ei enää ollut olemassakaan mutta ei se minua haitannut, päinvastoin tämä kuukausi oli ollut paras pitkiin aikoihin sillä oloni oli kevyempi ja vapaampi sillä olin saanut purkaa ajatuksia hänelle ja toisinpäin. Ymmärsimme toisiamme valtavan hyvin ja joka ilta kävimem yhdessä kävelemässä kotini lähialueilla joten nyt oli kaupunkikin paljon tutumpi kuin ennen.  Eräänä iltana kun olimme kävelemässä jonkin puiston vieressä meitä vastaan käveli nuori pariskunta "voi katso heitä, tuollaisia mekin olimme joskus aikoinaan" mummo sanoi paapalle joka vain hymyili meille. Vaidoimme Zaynin kanssa oudoksuen katseet ja jätimme kommentit omaan arvoonsa mutta kun kävelimme jonkin kaupan ohi jonka ikkunoista heijastui meidän kuvajaisemme, huomasin että me pidimme käsistä kiinni. Pysähdyin ja jäin tuijottamaan kuvaa jossa oli kaksi pitkää ihmistä, nätti, vaaleahiuksinen tyttö, joka näytti rakastuneelta ja siltä kuin mikään ei voisi pilata hänen hymyään ja mustahiuksinen komea poika, joka näytti onnelliselta ja siltä ettei mikään voisi erottaa näitä kahta nuorukaista. Zaynkin huomasi kuvajaisen ja minusta tuntuu että se jotenkin avasi meidän molempien silmät sillä kun pääsimme takaisin talollemme "huuhuh, sä tapat mun selän" Zayn sanoi ja kun en tajunnut käänsin katsomaan häntä kummaksuen "siis kun me joudutaan taas pakkaa noit sun laatikoita" Zayn sanoi pyöräyttäen silmiään ja koska en vieläkään tajunnut vaan tuijotin häntä jotta saisin jutusta kiinni. Zayn vain naurahti ja kohotti kasvojani hellästi ja kuiskasi "koska ois tosi kiva jos sä muuttaisit mun luokse pian" ja suuteli minua. 

tästä alkoi onnellinen suhde joka kirjaimellisesti loppui toisen kuoltua

Nefer felt like this before - 14

haha pitkästä aikaa ! tää luku on tosi lyhyt mut halusin välttämättä jättää sen tohon kohtaan >:D joo enjoy, en oo ihan varma millon tulee seuraava luku mut oon täs alotellu kirjottaa one shottei ((:

Niall:

Katsoin tympääntyneenä kuinka Sally yritti kiinnittää huomioni maailmankaikkeuden lyhyimmällä hameella ja avonaisimmalla paidalla mutta rehellisesti sanottuna se kalvoi sisällä vain pienoista kuvottavuutta. Miten joku pystyi liikkumaan noin ulkoilmassa ? ”Niall herää!” Säpsähdin mietteistäni ja nostin katseeni juomastani Sallyyn joka vinkkasi heti silmää kohdatessaan katseeni mutta en vastannut eleeseen mitenkään ”höh, älä ny oo tommonen Niall” Hän tarttui käteeni ja veti minut tanssilattialle. Vaikka Sally oli vanha ystäväni, olin alkanut tuntea hänet vähän uhkaksi Saraa vastaan sillä Sally selvästi halusi kanssani jotain enemmän kuin vain ystävyyttä, joten siksi olin ottanut tehtäväkseni hänen välttelynsä. Koko illan tunsin halua juosta karkuun, juosta sairaalaan saran luokse. Koko ajan ajattelin että entä jos Sara joutuu heräämään kylmässä sairaalahuoneessa yksin. ”Hei Sally musta tuntuu et mä lähen ihan kohta” Sanoin ehkä jopa hieman tympeästi kun hän tanssi edessäni ”häh?” hän nauroi kuin jollekkin hyvällekkin vitsille mutta kun hän huomasi etten nauranut, hänkin vakavoitui ”siis ootsä tosissas? kello on vasta kaks yöllä” Huokaisin ja tartuin juomaani juodakseni sen loppuun ”joo mutta mun pitää mennä huomenna aikaisin Saran luo sairaalaan kun sillä on tärkee leikkaus” Sally pyöräytti silmiään mikä sai jonkin kiehahtamaan sisälläni ”siis cmoon Niall! eihän tosta Sarasta oo kun vaa harmia sun elämässä? sehän on vaa joku ihme taakka joka asuu jossain suomessa ja jota sä et melkee ikinä nää?” Lähdin raivoissani kävelemään ulos baarista sillä en halunnut jäädä kuuntelemaan hänen pötypuheitaan enää hetkeksikään.

Kuulin Sallyn korkkareiden juoksun takaatani ja juuri kun pääsin ulos ovista Helsingin viileään ilmaan Sally tarttui minua kädestä ja kieräytti ympäri ”kuuntele” hän kivahti ja kun en aikonut enää huomioida häntä, hän otti toisenkin käteni kiinni ja pakotti minut kääntymään uudelleen häneen päin ”kuuntele!” hän toisti ja veti sitten henkeä, selvästi harkiten sanojaan ”Mulla ei oo mitään Saraa vastaan, mutta mun mielestä sä ansaitset jotain PALJON parempaa ? Musta sun ei tarvis koko ajan huolehtii, mä asun samassa maassa sun kanssa herran jumala sentään, mä osaan käyttäytyä julkisuudessa ja ennen kaikkea me ollaan tunnettu kauemmin” Yritin hillitä raivoa joka kasvoi hetki hetkeltä suuremmaksi. Miten hän kehtasi edes väittää että Sara olisi taaka ? Sitä paitsi hän muuttaisi heti takaisin englantiin kunhan saisi työnsä takaisin. ”sä et tiedä mitään” Sanoin hampaitteni välistä ja olin juuri lähtemässä kun tunsin hänen huulinsa omillani ja alkushokin jälkeen vetäydyin heti pois ”mitä hem-” se oli viimeinen pisara ”No Niall ? Mä olin varmasti parempi kun Sara. Mä tiiän että mä oon parempi, ja aivan varmasti oot samaa mieltä” En jäänyt kuuntelemaan häntä enää ollenkaan vaan lähdin tarpomaan kohti lähintä taksia ”Niall” kuulin huudon takaatani ”mee sä takas sinne englantiin, en haluu puhuu sulle vähään aikaan” huusin raivoissani.  Istuin taksiin ja kerroin hotellin osoitteen jonne kuljettaja lähti minua hiljalleen viemään.

Saavuin rättiväsyneenä ja vieläkin raivoissani Liamin ja minun huoneeseen jossa Liam jo nukkui. Heitin päällysvaatteet sängyn vierelle ja kipusin suoraan sänkyyn. Huoneessa oli hiostava ilma joten kääntelehdin hieman enkä saanut ollenkaan unta. Kaivoin kännykkääni tyynyn alta ja katsoin kelloa joka näytti neljää yöllä. Yritin vielä pari minuuttia saada unta kunnes tajusin että oli vain yksi paikka jossa voisin tällä hetkellä nukkua, sairaala. Hetken mielijohteesta puin vaatteet taas päälleni ja lähdin ulos. Noin puolentunnin etsinnän jälkeen löysin yhden yksinäisen taksin joka onneksi pystyi viemään minut sairaalan. Maksoin matkan ja kiiruhdin oville joka oli lukossa. Tungin kädet taskuuni ja aloin kuumeisesti miettimään mitä tekisin. Juuri kun olin istahtanut läheiselle penkille huomasin valokeilan ja suuntasin sitä kohti ja tapasin vartijan. ”ömm hei” sanoin ottaakseni selvää kuinka hyvin mies puhui englantia ”hei, mitä teet täällä?” hän kysyi ja onnekseni hänen kielitaitonsa oli hyvä. ”mun tyttöystävä on tuolla ja mä en saa unta jos en voi viettää yötä sen kanssa” koska mies ei vaikuttanut kovinkaan vakuuttuneelta ” se on oikeesti tosi sairas ja sillä on huomenna leikkaus joten tää voi olla meiän yhtenen vika yö” Mies oli hetken aikaa aivan hiljaa ja tiesin jo hänen kieltäytyneen mutta hän huokaisi syvään ”VAIN tän kerran, ja saat muuten olla varma että saatan sut sinne tyttös luokse” Olin lauseen puolessavälissä jo juossut oville ja hyvä etten hyppinyt kuin mikäkin kerjäävä koira. Mies avasi oven ja lähdin ohjastamaan häntä Saran luokse ja kun olimme päässeet perille mies jatkoi matkaansa ja minä asetuin huoneen pienelle sohvalle nukkumaan josta näin Saran rauhaisat kasvot täydellisesti.

”Niall?” kuulin Saran äidin äänen vierestäni samalla kun hän puristi olkapäätäni. Heräsin hiljaa sairaalan sohvalta ja kun huomasin että huoneessa oli muitakin nousin samassa ylös ja katsoin kelloa. Saran oli määrä lähteä leikkaukseen näillä minuuteilla joten minun anettiin esihyvästellä hänet siltä varalta että hän ei selviytyisikään, mitä en tietenkään antanut tapahtua sillä eihän hän voinut jättää minua yksin ?  Sivelin hänen viileää kättään ja katsoin hänen tyyniä kasvojaan. ”lupaa että sä tuut takaisin” Kuiskasin kun siirsin hiussuortuvan hänen korvansa taakse ja painoin suudelman hänen huulilleen. Painoin vielä hetkeksi otsani hänen otsalleen ja suljin silmäni, yrittäen vetää läheisyyden tunnetta itseeni ihan sitä varten jos läheisyyteen ei enää olisikaan mahdollisuutta. Hetken päästä lääkärit tulivat viereeni ja laskivat käden olkapäälleni, ihan kuin se muka lohduttaisi. Liam, Harry, Zayn ja Louis kävelivät ovesta sisään  juuri kun Saraa alettiin viedä kohti leikkaussalia. Istahdin takaisin sohvalle jossa olin nukkunut ja hautasin kasvoni käsiini samalla kun pojat tulivat istumaan viereeni. ”kyllä hän selviää” Liam kuiskasi mutta hänen äänensä ei ollut kovinkaan vakuuttava.

!!

heips kaikki (:

ootte varmaa huomannu etten oo kirjottanu pitkään aikaan ?

joo mulla on ollu aika kiire ja on nyt tää pari vikaa viikkooki joten siks kirjottelen sitten kun kesäloma alkaa (:!

kiitti kun ootte jaksanu olee kärsivällisii ja ihania :3

- llyricsgirl