Never felt like this before - 15

en oo vielä lukenut läpi tätä, joten anteeksi kirjoitusvirheistä (:!

 Niall:

 

Liian monta sekuntia. Liian monta minuuttia. Liian monta tuntia. 

Liian kauan jouduin odottamaan lopputulosta Saran kohtalosta. Tarvoin edestakaisin odotushuoneessa haroen hiuksiani vähän väliä, niinkuin aina silloin kun olin hermostunut. Pojat olivat tuoneet minulle ainakin kuusi kuppia teetä jotta olisin pysynyt hereillä huonojen yöunien ja univelkojen jälkeen. Hermoni olivat kireällä ja tuntui kuin joka ikistä soluani poltti hermostuksesta. "fuck" kirosin kun tunsin tulikuuman nesteen valuvan housujani pitkin. "Liammmmm" huudahdin tuhrautuneena ja samantien ruskeatukkainen poika riensi huoneeseen hätääntynyt ilme kasvoillaan "mitä?? ootko sä kunnossa" Hän kysyin enkä jaksanut vaivautua vastaamaan vaan osoitin housujani jotka olivat teen peitossa. "hm.. mä voin viedä sut hotellille hakemaan uudet housut" Hän sanoi kysyvästi mutta pudistin päätäni. Tietenkään en voisi jättää sairaalaa, sillä Sara voisi palata leikkauksesta minä hetkenä hyvänsä. "uhm.. voisitko sä millään tai siis voisitko sä-" Tiesin että tilanne rasitti muita poikia jo tarpeeksi joten en kehdannut edes kysyä että viitsisikö hän hakea minulle uusia housuja mutta ilahdustani ei tarvinnut edes peitelläni kun Liam huudahti "totta kai" ja oli samantien menossa. Huohahdin ja rojahdin Saran sairaalahuoneen sohvalle joka oli jo oma lepolinnani monen siinä nukutun yön jälkeen. Kaivoin housuntaskujani ja käteeni tarttui pieni paperinpala ja samassa sain inspiraatioksi kirjoittaa laulun. Saralle tietysti. 

Kaappasin kynän pöydältä ja aloin raapustaa sanoja tuhruiselle paperille.

Liam tuli yllättävän nopeasti uusien housujen kanssa enkä turhia odotellut että pääsisin vaihtamaan niihin sillä tee oli jo jäähtynyt ja tarrautunut ihooni kiinni. "Kiitos paljon" sanoin ja päästin väsyneen huokaisun. Liam istui vierelleni sohvalle ja laittoi kätensä olalleni "Niall sä voit ihan hyvin nukkua vähän" Hän kehotti ystävällisesti. Hautasin kasvoni käsiini, ja tiesin että hän oli oikeassa mutta en vain saanut unta. En voinut nukkua, tietäen että parin metrin päässä jossain huoneessa Saran sisällä oli käsiä ja veitsiä. Pelkkä ajatuskin sai sydämeni pumppaamaan ja vasta siinä tajusin kuinka avuton olin. Purskahdin itkuun jota olin hautonut liian kauan. Tuntui kuin elämästä oltiin riistämässä se ainut asia johon olin rakastunut korvia myöten, ainut asia johon luotin. Jos Sara vietäisiin pois, minulle ei jäisi mitään. Hän oli ensimmäinen tyttö jonka kanssa oikeasti halusin viettää koko loppuelämäni ja tuntui kuin koko ajan joku yritti erottaa meitä. Ensin fanien viha, sitten muutto suomeen ja nyt kolari. Olin niin syvällä shokissa että en tajunnut olevani polvillani lattialla painaen otsaani maahan huutaen ja itkien lujaa. Pojat olivat kerääntyneet ympärilleni mutta en kuullut heidän sanojaan. Lause joka toistui mielessäni oli "Entäs jos häntä ei enää ole" "entä jos hän ei tule takaisin" Pojat yrittivät tyynnytellä mutta en voinut lopettaa. Surun ohelle kasvoi viha. Eikö suomessa osata ajaa ? Eikö ole itsestään selvää että viinapullo kädessä ei ajeta. Nyrkkini puristuivat tiukasti kiinni ja kuvittelin mielessäni kuristavani sitä kännistä autokuskia joka aiheutti kaiken tämän. Tämä kaikki oli hänen syytään. "EN VOI ELÄÄ ILMAN HÄNTÄ" huusin ja se sai kaikki ympärilläni säpsähtämään. Tunsin käsieni alkavan täristä ja vaikka kuinka yritin en voinut estää kyynelten valumista maahan. Tuntui kuin joku repisi sydämen irti rinnasta ja joka kerta kun ajattelinkin jääväni yksin vatsasta kouraisi

"Niall..  Niall.. Saraa hoidetaan parhaillaan, hän ei ole poissa vielä" Harryn sanat toivat minut yhtäkkiä takaisin maanpinnalle syvistä ajatuksistani. "k-kuinka kauan?" sain soperrettua tuskin kuuluvan äänen. Koska kukaan ei näyttänyt tajuavan kysymystäni toistin sen uudelleen "kuinka kauan Sara on ollut leikkauksessa" Kysyin ja Louisin vilkaistessa kelloa sain vastaukseksi kolme tuntia. Nousin Harryn ja Liamin avustuksella ylös lattialta ja vedin pojat ryhmä haliin sillä juuri sitä tarvitsin. "krhm" erkaannuimme toisitamme kun kuulimme yskäisyn ovelta joka tuli Saran lääkäriltä. "Leikkaus on nyt päättynyt ja se sujui hyvin. Tuomme Saran nyt takaisin mutta valitettavasti teidän täytyy lähteä huoneesta, sillä hän tarvitsee lepoa" Hän sanoi ja kaikkien viiden pojan kasvoille syttyi sammumaton hymy ja uskon että näin huojentunutta tunnetta ei voi saada mistään muusta tilanteesta. Riensin kiittämään ja halaamaan lääkäriä ja melkein heti kun pääsimme ovesta ulos näin kuinka Saran sänky kärrättiin hänen huoneeseensa. "Kuinka kauan hän on tajuttomana" Kysyin lääkäriltä "Hänen oletetaan heräävän aamuun mennessä, ellei synny mitään komplikaatioita. Edessä on vielä riski, että Saran keho ei ota hänen siskonsa sydäntä käyttöön, jolloin meille tulee hyvin kiire hankkia uutta sydäntä" Hän sanoi ja pelko muljahti sisälläni. "Voiko h-huoneessa nukkua.. tai siis voinko mennä sinne yksin" Lääkäri katsoi hetken minua ja siirsi katseensa sitten Saraan ja Sarasta poikiin jotka seisoivat takanani. Lopuksi hän tuijotti vielä hetken minuun ja nyökkäsi sitten "vain sinä" hän sanoi ja soin hänelle hymyn ennen kuin käännyin neljään ystävääni. "kiitos että olitte täällä mun kanssa" Sanoin ja heidän kasvoihinsa ilmestyi heti hymy "te voitte mennä nyt hotellille, mä jään tänne vielä yöks" ilmoitin ja sulkeuduimme jälleen ryhmä haliin joka kesti tällä kertaa erikoisen pitkään. 

Heräsin aamulla pitkästä aikaa virkeänä. Olin saanut levolliset ja pitkät yöunet joita kyllä tarvitsinkin. Vilkaisin nopeasti Saraan päin ja ilokseni näin että hän nukkui vielä ja kaikki oli hyvin. Muistin eilisen laulun jota olin aloittanut ja annoin katseeni vieriä sanojen yli ja olin yllättynyt kuinka hyvää olin niinkin väsyneenä saanut aikaan.

You tell me

You tell me that you're sad and you lost your way

You tell me that your tears are here to stay

But I know you were only hiding

And I just wanna see ya

You tell me that you're hurt, and you're in pain

And I can see your head is held in shame

But I just wanna see you smile again

See you smile again 

 Koneen piipitys herätti minut ja säpsähdin samantien ylös paikoiltani. Katsoin kuin kauhuelokuvaa kun joukko lääkäreitä riensi huoneeseen ja piirittivät Saran sängyn. Riensin itsekin katsomaan mikä tilanne oli ja kun näin sydänviivan suorana, tuntui kuin omakin sydän pysähtyisin siihen paikkaan. Suuni loksahti auki silkasta kauhusta ja sieltä päästi tukahtunut äännähdys joka aiheutui sisälläni vellovasta kivusta. "Mr. Horan teidän olisi paras astua huoneen ulkopuolelle odottamaan" sanoi joku hoitaja oka tarttui olkapäästäni. Heilautin hänen kätensä pois ja naulitisin katseeni Saran levollisiin kasvoihin.  Hän näytti aivan samalta kuin kaikkina niinä kertoina joina hän nukkui rauhaisesti vieressäni ja sain silitellä hänet lempeästi hereille, jolloin näin taas hänen maailman kauneimmat silmänsä jotka loistivat pelkkää rakkautta. Halusin yrittää olla hänen tukenaan. Halusin taas ujuttaa sormeni hänen sormiinsa tai silittää hänen pitkiä hiuksiaan jotta hän avaisi taas silmänsä. On aivan liian kauan siitä, kun viimeksi näin hänen silmänsä tai kuulin hänen naurunsa ja minulla oli ikävä. Niin kamala ikävä. 

Hoitja patisti minut ulos huoneesta ja onnekseni sain laulun alkuni mukaan jotta olisi edes jotain, jolla saisin tunteitani ylös. Mieleeni tuli heti eräs säkeistö, joten kirjoitin sen ylös ennen kuin ehdin edes istuutua odotustilaan. 

But don't burn out 

even if you scream and shout

It will come back to you

And I'll be here for you

Muistin äkisti mitä lääkäri sanoi minulle siitä, että ei ollut varmaa hyväksyisikö Saran vartalo Sofian sydäntä. Tarkoittiko tuo tapahtunut tuolla sitä, että hän joutuisi sittenkin odottamaan uutta sydäntä  Entä jos uutta sydäntä ei tulekaan tarpeeksi nopeasti tai jos Sara ei kestä toista leikkausta. Tunsin taas painavan huolen laskeutuvan päälleni enkä voinut kuin puristaa kädessäni olevaa kynää ja purra huulta. En aikonut antaa itseni vaipua samanlaiseen epätoivoon kuin aikasemmin tänään, varsinkaan kun pojat eivät olleet paikalla. Ei olisi ketään kuka saisi minut taas rauhoittumaan. Pudistin ärtyneenä päätäni sillä en halunnut vetää mitään johtopäätöksiä. 

Oh I will carry you over fire and water for your love

And I will hold you closer

Hope your heart is strong enough

When the night is coming down on you 

We will find a way

Through the dark  

Olin iloinen ja samalla yllättynyt että olin saanut tunteeni kirjoitettua noin tiivisti pariin säkeistöön. Heti kun Sara avaisi silmänsä, laulaisin tämän laulun hänelle. Olen varma että hän pitää siitä, ajattelin hymyillen itsekseni. Tunsin koputuksen olkapäälläni ja käännyin katsomaan jälleen kerran lääkäriä. "Noniin.. Sara sai pienen sydänkohtauksen" Hän sanoi ja mieleni teki pyöräyttää silmiäni. En ainakaan huomannut sydämenpysähdystä siltä viivalta joka varmasti kummittelee painajaisissani vielä kauan. Odotin kuitenkin kärsivällisesti hänen jatkavan. "Sydän kuitenkin sai itsensä käyntiin, ja nyt se toimii luonnollisesti" Hän sanoi ja hymyili. "voit nyt tulla takaisin hänen huoneeseensa, haluat varmasti olla siellä kun hän herää" hän sanoi johdattaen minut kohti Saran huoneeseen. "Milloin hänen on sitten tarkoitus herätä?" Kysyin ja lääkäri vilkaisi kelloa. "Alamme herätellä häntä noin kahden tunnin kuluttua." Voisin vaikka vannoa että sydämeni päältä putosi jokin yhtä painava palanen kuin mount everest. Kävelin suoraan Saran sängyn luokse ja silitin hellästi hänen kämmenselkäänsä sormellani. Koko päiväni oli ollut hirveää vuoristorataa mutta ensikertaan neljään viikkoon tuntui että kaikki palaisi taas ennalleen. Kaikki tulisi olemaan hyvin. Kaivoin puhelimeni taskustani ja tekstasin pojille että tulisivat sairaalalle, jos haluaisivat nähdä hänen heräävän. Istahdin tuolille hänen sänkynsä viereen ja jälleen kerran vedin nuhjuisen paperin taskustani. 

I wish I could take you to the star

I'd never let you fall and break your heart

And if you wanna cry or fall apart 

I'll be there to hold ya

You tell me that you heard it's all in vain

But I can see your heart can love again

And I remember you laughing

So let's just laugh again. 

"Moikka tarinatäti" kuulin louisin vitsailevan takaani. Nostin pääni kirjoitelmistani ja ojensin sen Liamille joka silmäili sitä hetken, soi sitten minuun yllättyneen katseen ja antoi sen sitten muille pojille tutkittavaksi. "Niall aivan mahtavat sanotukset" hän kehui samalla kun muut nyökkäilivät hyväksyvästi hänen takanaan. "Kiitos. Se tuntui olevan ainoa pakokeino tästä kaikesta" Sanoin viitaten Saraan ja he istuivat sohvalle lähelle minua. "Milloin hän herää" Zayn kysyi ja juuri sillä hetkellä lääkäri astui sisään. "Ajattelimme herättää hänet noin puolentunnin päästä." Hän sanoi hymyillen "Voitte tällä välillä käydä vaikka hakemassa jotain syötävää" Hän sanoi ja nyökkäsimme kiitokseksi.  Louis ojensi lapun takaisin minulle ja huomasin että siihen oli kirjoitettu pari uutta säkeistöä. "Kiitos" Sanoin ja taputin häntä selälle. 

But don't burn out 

Even if you scream and shout

It will come back to you, back to you

Palasimme huoneeseen syötyämme sämpylää ja juotuamme liian monta kupillista teetä. Pitkästä aikaa saimme nauraa vedet silmissä. Tunnelma oli niin huojentunut, eikä se voinut paremmaksi muuttua kun seisoin Saran sängyn vierellä poikien ja lääkärien kanssa, jotka aloittivat Saran herätyksen. Kohta saisin taas kuulla hänen äänensä. 

Sara:

Oh I will carry you over fire and water for your love

And I will hold you closer

Hope your heart is strong enough

When the night is coming down on you

We will find a way 

Through the dark 

Kuulin tutun äänen sointuvan korvissani, ja riemastuin tajutessani että olin menossa yhä lähemmäs ja lähemmäs tuota ääntä. Pitkästä aikaan tunsin taas  jotain, tunsin jonkun silittävän minua hiuksista ja pitävän minua kädestä, enkä ollut enää täydellisessä pimeydessä. Aloin kuulemaan asioita, ja yksi niistä oli tuo taivaallinen laulu ja jo hetken pelkäsin olevani taivaassa, mutta sitten muistin että minun oma enkelini, Niallini, oli vielä maan päällä. 

Yhtäkkiä tajusin myös haistavani jotain, mikä ei sitten ollutkaan enään niin miellyttävää. Tajusin avata silmäni ja se mitä näin, oli ennenkuulumattoman ihanaa. Niall, Äiti ja muut pojat oliva ympärilläni ja tunsin olevani turvassa. "Niall.." huokaisin helpotuksesta. "Olen tässä" Hän sanoi ja tunsin hänen otsansa omallani ja hetken päästä hänen huulensa omillani. Tunsin kuinka yksi pisara putosi poskelleni ja tiesin hänen itkevän ilosta. Hän painoi otsansa takaisin omalleni. 

And you don't need 

You don't need to worry

And you will see it's easy to love

I know you wanna be loved

Ja sillä hetkellä tiesin että kaikki järjestyisi.

Kaikki tulisi olemaan taas hyvin.  

 KIITOS että ootte jaksanu oottaa tätä lukua !!

Kerrompa teille erittäin turhauttavan tarinan siitä kuinka mun koneelle asennettiin uusi käyttöjärjestelmä ja mun loppuun kirjoittamani tarina (nfltb) hävisi sillä isäni ei ollut tallentanut sitä muistikortille. Noh, ryhdyimpä sitten kirjoittamaan tarinaa uudestaan mutta sitten kävikin niin että koneeni hajosi ja pum! niin hävisi tarina jo toisen kerran ja nyt olemme tässä.

siksi siis kesti niin kauan, im so sorryyyy :/

MITÄ PIDÄTTE UUDEST ULKOASUSTA ??

tein sitä ihan hiiiiiirven kauan :( huomatkaa toi nfltb-sivu josta voi lukea koko tarinan yhteen putkeen (hävettää kun niin huonoa kirjoitusta)

tykkäsittekö (:?? oliko tarpeeksi pitkä ?

; llyricsgirl xx

You'd fix everything suomeksi

Joo eli jotkut pyysivät että josko tän voisi suomentaa (tämänhän siis olen joskus blogiini laittanut englanniksi) joten ajattelin nyt yrittää. Mä yritin suomentaa sen mahdollisimman hyvin mutta empä tiedä että riittääkö mun englanninkielen taidot. toivottavasti... (:

 

"Mä en vain tiedä mitä tehdä" Niall kuiskasi, vetäen kätensä hiustensa läpi. Kyynel tipahti maahan, imeytyen maaperään. "Louis ei puhu enään" Hän niiskahti hiljaa, hengittäen takkuisesti. "Siitä lähtien kun Harry sekosi, hän on ollut lohduton" Liam pysyi hiljaa, jättäen Niallin itkemään itsekseen. "Harry on ihan holtiton. Hänet pidätettiin Liam! Pidätettiin!" Ilma oli kylmä, maa pehmeä ja kostea. Hiljainen tuulahdus kahisutti läheisiä puita, lehdet pudoten valmistuen talveen. Hän on niin hiljainen Niall ajatteli itsekseen. "Tarkoitan, tiedän että hän käytti huumeita mutta en tiennyt että hän diilasi niitä myös" Hänen äänensä hajosi hänen muistellessaan tapahtumia. Pää ajeltuna, verisillä silmillään ja käsi täyteen tatuoituna, Harry ei näyttänyt lainkaan itseltään. Ei yhtään siltä hurmaavalta pojalta joka hän ennen oli. Enää ei ollut hymykuoppia, ei kiharoita eikä onnen hiventäkään hänen silmissään. Niallin täytyi pysytellä pois kaikista lehtikioskeista sillä hän ei kestänyt nähdä Harrya enään. "Louis oli aivan suunniltaan, hänen täytyi lähteä. Ei ollut vaihtoehtoa, lääkärit pakottivat" Hänen kurkkunsa kuivui kun muistot palasivat hänen mieleensä. Täristen hän kuljetti sormensa ruohikon päältä, pyyhkien sadepisarat pois ruohonlehdistä. Tai sitten ne olivat kyyneleitä, hän ei osannut sanoa. "Kävin hänen luonaan tänään. Hän ei voi kovin hyvin, tuskin hän edes tunnisti minua." Niall kuiskasi. Yhtäkkiä hänen silmänsä kirkastuivat kun ajatus tuli hänen mieleensä. "Liam sun pitäisi vierailla hänen luonaan! Se voisi auttaa häntä parantumaan!" Hän sanoi innostuneesti, hänen äänensä kaikuen lempeästi. Liam ei sanonut mitään ja Niallin innostus laski. "ei, sä oot oikeessa, ei mikään auta häntä parantumaan" Hänen sormensa leikkivät hänen t-paidallaan, kulkien 1D-logoa yhä uudelleen ja uudelleen. Paita oli tahrainen ja hieman repaleinen. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Avuttomaksi ja yksinäiseksi. "Niin ja Zayn" Niall yhtäkkiä kohotti katseensa taas. Hänen leukansa pakottivat sanat hänen suustaan. Kaiken kertominen uudelleen Liamille teki kipeää, se toi kaiken takaisin. "Zayn on lähtenyt totaallisesti luvattomalle lomalle" Hän yskäisi ulos. "En ole puhunut hänen kanssaan sitten...sitten..."Niall hiljentyi. Milloin hän viimeksi puhui Zaynin kanssa ? Hän kysyi itseltään, vatsa puristui ajatuksesta. Zayn muutti pois muiden poikien luota bändin hajottua. Hän ei pystynyt olla liitettynä epäonnistuneeseen musiikkiryhmään, se oli liian häpeällistä hänelle. "Niin, en ole puhunut hänen kanssaan vähään aikaan" Niall päätti, tuntien itsensä tyhjäksi. Hän kuljetti sormiaan leukaansa pitkin, yrittäen muistaa viimekerran jolloin hän olisi sheivannut. Housuija joissa oli polven kohdalla tuttu reikä, hän ei ollut vaihtanut viikkoihin. "Miksi sun piti lähteä" Niall kysyi yhtäkkiä, hänen äänensä kohoten."Jos olisit vain pysynyt bändin kanssa, kaikki olisi hyvin" Padottu viha pääsi valloilleen kun hän alkoi itkeä ja huutaa samaan aikaan. "MITÄÄN TÄLLÄISTÄ EI OLISI TAPAHTUNUT JOS SÄ OLISIT TÄÄLLÄ" Liamin hautakivi oli vaivoin näkyvissä kyynelten seasta, mutta silti Niall raahasi itsensä sen luokse. Kun hän kuljetti sormiaan posliinisella kivellä, muistot pyörivät hänen päässään. X-factor talo, live  showt, levytyssopimus, nimikirjoitukset, konsertit, award showt, kiertueet, loppuunmyydyt areenat...onnettomuus. Se oli kaiken loppu. Kun se auto törmäsi Liamiin ja riisti hänet heidän elämästään, se kaikki katosi. Kaikki heidän työnsä katosi. He eivät olleet one direction ilman häntä. He eivät olleet mitään ilman häntä. "Mä vaan kaipaan sua" Niall kuiskasi. "Mä haluan korjata kaiken.. mutta mä en voi. Mä tiedän etten voi." Hänen äänensä oli hädin tuskin kuuluva kun hän nousi ylös haudan luota. "Mä tiedän myös että sä voisit. Sä aina korjasit kaiken Liam" Niall alkoi itkeä vasten käsiään, todellisuuden iskien häneen pahemmin kuin koskaan. "Sä olit mun paras kaveri, mutta sä vain jätit mut" Niall sanoi itkuisella ja korkealla äänellä "Sä jätit mut yksin ja mä en enää tiedä mitä tehdä" Hän sanoi nyyhkytyksen välistä. Niall alkoi hyperventiloimaan. Tunnit kuluivat ja hän katseli auringon oranssin valon muuttuvan pimeäksi yöksi. "Mä vain toivon että mä voisin puhua sulle" Hän kuiskasi Liamille hänen vaipuessaan uneen. Ja viimeisinä tajunnan hetkinä, hän kuuli heikon äänen kuiskaavan hänelle takaisin. "Sä voit"

You belong with me - Niall one shot Jaantjelle

Moikka! Julkasenkin sen uuden osan never felt like this beforesta huomenna :( mutta tässä Jaantjelle one shot ja käytin christinaa niinkuin toivoit (: muistakaa antaa palauteta ja sori kauheesti mahdollisista virheistä, mä kirjotin tän kännykällä XD

Istun koulun pihalla olevilla penkeillä ja luen englannin sanakokeeseen. Musiikki pauhaa korvissa, aurinko häikäisee aurinkolasienikin läpi ja en voi muuta kuin hymyillä kauniille ilmalle. Kertaan vielä kerran sanat ja työnnän kirjan sitten takaisin laukkuun jonka jälkeen nautin täysin siemauksin musiikista ja kesän lämmöstä. Suljen silmäni hetkeksi mutta unelmointini keskeytetään kun joku vetää kuulokkeet pois korvistani. Olen jo äyskäisemässä jotakin mutta huuleni kaartuvatkin iloiseen hymyyn kun kohtaan tutut siniset silmät jotka tuijottavat omiini, hieman tummemman sinisiin silmiin takaisin ja nostan aurinkolasini lepäämään päälaelleni. "Moi! mun oli pakko pelastaa sut huonolta musiikilta ettet tuu entistä tyhmemmäksi" Niall vitsaili ja tyydyin vain näyttämään hänelle kieltä kun kutitusyritykseni epäonnistui pahasti. 

Moni luulisi että olemme rakastuneita, tai jopa sisaruksia sillä meillä molemmilla on siniset silmät ja vaaleat hiukset ja jo pienestä pitäen olemme viettäneet melkein kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Tai ainakin vietimme ennen kuin Niall alkoi seurustelemaan koulumme cheer-joukkueen kapteenin, Julian kanssa joka harppoikin jo hyvää vauhtia meitä kohti korkeissa koroissaan ja minihameessaan. Mietin useinkin mitä Niall oikein hänessä näkee.

"NIALL" Julian korkea ääni kaikui korvissamme kun hän saavutti penkin jolla istuimme. Niall hymyili hänelle kysyvästi mutta Julia vain seisoi edessämme kädet lanteilla halveksuva ilme kasvoillaan. "Niall" hän toisti ja yhtäkkiä mieleeni tuli meidän matematiikan opettajamme ja se sai minut nauramaan mutta onneksi suustani pääsi vain tukahtunut naurahdus joka aiheutti sen että sain Julialta mulkaisun joka vaati minua olemaan hiljaa. "Miksi ihmeessä mä sain synttärilahjaksi lahjakortin siihen johonkin ravintolaan jonka nimeä en todellakaan tiedä" Ihmettelin suu auki mikä vika lahjassa oli, varsinkin jos se oli Nandosiin, Niallin -ja minun- lempiravintolaan. Juuri kun Niall oli vastaamassa Julia keskeytti hänet taas nostamalla etusormeaan. Kuinka ärsyttävä joku voi olla? "JA MIKSI, mä sain jonkun järkyttävän paidan missä on KCA:n logo ja lapun jossa lukee että pue tämä Nandosiin" Räjähdin nauruun sillä vain Niall voisi keksiä jotain noin hulvatonta. Käteni kiertyivät vatsani ympäri sillä sitä alkoi särkeä niin paljosta nauramisesta ja juuri kun olin saanut itseni edes jotenkin rauhoitettua, nostin katseeni Julian tulipunaisiin kasvoihin ja minut kohtasi uusi järjetön naurukohtaus enkä voinut olla kuulematta Niallin hiljaista nauramista ja kun vaivoin vilkaisin häntä, hänkin oli punainen mutta ei raivosta niinkuin Julia, vaan siitä kun hän yritti täysillä voimillaan estää itseään nauramasta. 

Kun vihdoin sain itseni koottua, vilkaisin Juliaa ja tajusin että minun olisi ehkä parempi lähteä. "Hei Niall, mä täst lähen mut ootas hetki" sanoin ja kaivoin laukustani polttamani levyn "Tässä. Mä löysin pari uutta ihan sairaan hyvää biisiä. Kuuntele ja kerro mitä tykkäät" Sanoin hymyillen ja ojensin levyn Niallille mutta Julia nappasi levyn ja selaili biisi listaa hetken ja tuhahti sitten halveksuvasti "Näähän on täyttä roskaa" Hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Vaikka en ottanut hänen juttujaan koskaan vakavasti, se mitä hän sanoi, satutti. Laskin katseeni yhteenkiedottuihin sormiini "Julia, älä nyt. Mä haluan kuunnella Chrisin biisit" Hymyilin Niallille kun hän kutsui minua lempinimellä, jota vain hän käytti. Julia ojensi levyn hänelle vastahakoisesti ja noustessani seisomaan muodostin sanan "kiitos" Niallille ja suuntasin matkani kohti koulun ovia. "Christina oota!". Niall huikkasi ja kun käännyin, hän oli jo kietonut vahvat käsivartensa ympärilleni."Älä välitä Juliasta. Sulla on älyttömän hyvä musamaku" Hän kuiskasi korvaani ja en voinut estää perhosia lentelemästä vatsassani. Julian hoputtaessa Niall vetäytyi halista" Nähdään treeneissä" Hän heilautti kättään ja vilkutin hymyillen takaisin.

Koulupäivän päätteeksi riensin kotiin jotta ehtisin ajoissa katsomaan Niallin bänditreenejä. Minusta oli ihanaa olla ainoa joka sai käydä kuuntelemassa ja seuraamassa heidän soittoaan. Niall aina sanoi että olin arvokas, sillä minulta sai kullanarvoisia vinkkejä ja mielipiteitä. Joskus tosin vitsailin bändin nimestä, one direction, mutta Niall vain nauroi jutuilleni ja se hänessä onkin parasta. Hän ei koskaan suutu mistään sillä meillä on niin samanlainen huumorintaju. Heitin koululaukkuni sängylleni, otin harmaan tpaidan ja vaaleat farkkushortsit ja sidoin vaaleat hiukseni nutturalle joka varmasti olisi jo aivan sekaisin päästessäni treenipaikalle.  

Pojat odottivatkin minua ja koska olin jo nii tuttu näky, he aloittivat heti aivan kun minua ei olisikaan. Minulla oli joskus pieni ihastus yhteen soololaulajista, Harryyn, mutta se oli jo historiaa sillä tilalle oli tullut toinen kiintymyksen kohde vaikka sitä olikin vaikea myöntää, nimittäin Niall. En tietenkään voinut sanoa mitään ja pilata samalla ystävyyttämme. 

Katselin kuinka hänen lihaksensa näkyivät avonaisen topin alta ja kuinka iho kiilsi hieman hiestä joka johtui kesän kuumasta päivästä. Hänen vaaleat hiuksensa olivat sotkussa ja hänen sormensa soittivat näppärästi kitaraa. Rakastin kuinka innolla hän lauloi omat soolonsa ja kuinka hänen kasvonsa vääntyivät suloiseen irvistykseen hänen tavoitellessaan korkeampaa ääntä. Yhtäkkiä minut valtasi hirveä ilon tunne sillä tiesin että Julia ei ollut näkemässä tätä. Ilon tunne hälventyi kuitenkin ärtymykseen. Miksi Niall oli niin tyhmä että hän oli Julian kanssa ? Julia ja Niall eivät oleet miltään saralta samanlaisia! Miksi Niall ei huomannut minua. Minut valtasi niin paha olo että olin helpottunut siitä että pojat olivatkin jo lopettamassa harjoituksiaan. 

Odotin että Niall sai kaiken järjesteltyä ja lähdimme sitten samaa matkaa kotiin. Kävelimme rauhassa ja juttelimme niitä näitä. Kadut olivat hiljaisia sillä oli jo aika myöhä ja ainoat äänet joita kuuli oli meidän vitsimme ja kovaääniset naurupyräkät. Katselin kuinka Niall hymyili jollekkin mitä olin juuri sanonut ja tajusin että en ollut pitkään aikaan nähnyt tuota hymyä. Tuota hymyä, jota olin epätietoisesti kaivannut niin paljon. Tuota hymyä, jota olin oppinut varjelemaan hengelläni sillä kuolisin jos en enää koskaan näkisi sitä. "Christina onks kaikki hyvin" Hän kysyi enkä ollut edes tajunnut että olin pysähtynyt tuijottamaan häntä. "Ei Niall" pudistin päätäni ja hän käveli vierelleni "kysymys kuuluu, et onks sulla kaikki hyvin" Sanoin katsoen suoraan hänen kysyviin silmiinsä "Mä tarkotan niinkun Julian kanssa" jatkoin sillä hän ei näyttäyt ymmärtävän. Kuten arvelinkin jo pelkän Julian nimen sanominen vei hänen hymynsä. "onhan meillä" Hän sanoi työntäen kätensä syvälle housujen taskuun. "Älä valehtele mulle. Mä tunnen sut liian hyvin" Sanoin hieman vaativammin mitä olin tarkoittanut. Näin selvästi että hän oli melkein itkemäisillään enkä voinut enään antaa ajatuksieni pysyä päässäni. "Niall jätä se" Hän potkaisi kadulla olevaa kiveä "M-mä en halua olla yksin"Hän sanoi hädin tuskin kuiskaten. 

"Anteeks mitä" tiuskaisin ja hänen katseensa nousi samantien minuun. "ANTEEKSI MITÄ!?" En voinut enää pidätellä tunteitani sisälläni ja tässä, keskellä katua olin kertomassa niitä hänelle "Sä et ole yksin Niall. Mä oon aina ollut sun tukena jokaikisessä asiassa minkä sä koet vaikeeks. Mä muistan ku kerran tulit meille keskellä yötä itku kurkussa koska sulla oli riita Julian kanssa ja mä sain sut nauramaan. Mä tiiän sun lempi biisit, mä ymmärrän sun huumorias, mä tajuan sun ongelmia ja mä oon se kehen sä voit luottaa." Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani. En itkenyt, mutta olin niin turhautunut. Miksi hän ei voinut käsittää että minä voisin olla hänelle hyvä "Mä en ymmärrä miksi sä olet Julian kanssa. Se tekee sut vaan surulliseks eikä teissä oo mitään samaa. MÄ oon ehkä rumempi, enkä käytä mitään korkkareita tai liian paljastavia hameita mutta miksi mä en kelpaa sulle Niall. Mikä mussa on vikana. Ehkä, mä voisin olla sulle se oike-" Puheeni katkesi sillä hän painoi huulensa omilleni. Alkujärkytyksen jälkeen vastasin oitis hänen suudelmaansa ja nyt kyyneleet jotka valuivat silmistäni olivat silkan ilon ja yltiömäisen onnellisuuden aiheuttamia. Käteni vaelsivat hänen niskaansa painaen hänet entistä lähemmäs. Käteni haroivat hänen hiuksiaan täyden intohimon vallassa ja tuntui että en ollu vieläkään tarpeeksi lähellä. Tartuin hänen poskeensa jotta voisin syventää suudelmaamme ja tunsin kuinka hän hymyili hieman. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt eikä ympärillämme ollut mitään muuta. Tätä olin aina halunnut salaa ja nyt sain sen vaikka se tuntuikin mahdottomalta.

Henkeä haukkoen erkaannuimme toisistamme ja Niallin silmistä huokui nyt uusi tunne joka varmasti heijastui omistakin silmistäni. Rakkaus. "Anteeksi Christina että mä en tajunnut" Hän sanoi hellästi "Mä varmaan vaan pelkäsin ettet sä tunne samoin tai että mä menettäisin sut" Hän jatkoi, enkä voinut olla iloisempi "Christina, sä oot mulle parempi kuin hyvä" Hän sanoi ja nosti kätensä sivelemään poskeani. "Mä rakastan sua chris" Hän sanoi ja antoi leikkisän suukon nenänpäähän "Mäkin rakastan sua" Sanoin ja nauroin ehkä hieman vahingoniloisena Julialle. Enää hän ei veisi elämäniloa minulle maailman tärkeimmästä ihmisestä.