Never felt like this before - 15

en oo vielä lukenut läpi tätä, joten anteeksi kirjoitusvirheistä (:!

 Niall:

 

Liian monta sekuntia. Liian monta minuuttia. Liian monta tuntia. 

Liian kauan jouduin odottamaan lopputulosta Saran kohtalosta. Tarvoin edestakaisin odotushuoneessa haroen hiuksiani vähän väliä, niinkuin aina silloin kun olin hermostunut. Pojat olivat tuoneet minulle ainakin kuusi kuppia teetä jotta olisin pysynyt hereillä huonojen yöunien ja univelkojen jälkeen. Hermoni olivat kireällä ja tuntui kuin joka ikistä soluani poltti hermostuksesta. "fuck" kirosin kun tunsin tulikuuman nesteen valuvan housujani pitkin. "Liammmmm" huudahdin tuhrautuneena ja samantien ruskeatukkainen poika riensi huoneeseen hätääntynyt ilme kasvoillaan "mitä?? ootko sä kunnossa" Hän kysyin enkä jaksanut vaivautua vastaamaan vaan osoitin housujani jotka olivat teen peitossa. "hm.. mä voin viedä sut hotellille hakemaan uudet housut" Hän sanoi kysyvästi mutta pudistin päätäni. Tietenkään en voisi jättää sairaalaa, sillä Sara voisi palata leikkauksesta minä hetkenä hyvänsä. "uhm.. voisitko sä millään tai siis voisitko sä-" Tiesin että tilanne rasitti muita poikia jo tarpeeksi joten en kehdannut edes kysyä että viitsisikö hän hakea minulle uusia housuja mutta ilahdustani ei tarvinnut edes peitelläni kun Liam huudahti "totta kai" ja oli samantien menossa. Huohahdin ja rojahdin Saran sairaalahuoneen sohvalle joka oli jo oma lepolinnani monen siinä nukutun yön jälkeen. Kaivoin housuntaskujani ja käteeni tarttui pieni paperinpala ja samassa sain inspiraatioksi kirjoittaa laulun. Saralle tietysti. 

Kaappasin kynän pöydältä ja aloin raapustaa sanoja tuhruiselle paperille.

Liam tuli yllättävän nopeasti uusien housujen kanssa enkä turhia odotellut että pääsisin vaihtamaan niihin sillä tee oli jo jäähtynyt ja tarrautunut ihooni kiinni. "Kiitos paljon" sanoin ja päästin väsyneen huokaisun. Liam istui vierelleni sohvalle ja laittoi kätensä olalleni "Niall sä voit ihan hyvin nukkua vähän" Hän kehotti ystävällisesti. Hautasin kasvoni käsiini, ja tiesin että hän oli oikeassa mutta en vain saanut unta. En voinut nukkua, tietäen että parin metrin päässä jossain huoneessa Saran sisällä oli käsiä ja veitsiä. Pelkkä ajatuskin sai sydämeni pumppaamaan ja vasta siinä tajusin kuinka avuton olin. Purskahdin itkuun jota olin hautonut liian kauan. Tuntui kuin elämästä oltiin riistämässä se ainut asia johon olin rakastunut korvia myöten, ainut asia johon luotin. Jos Sara vietäisiin pois, minulle ei jäisi mitään. Hän oli ensimmäinen tyttö jonka kanssa oikeasti halusin viettää koko loppuelämäni ja tuntui kuin koko ajan joku yritti erottaa meitä. Ensin fanien viha, sitten muutto suomeen ja nyt kolari. Olin niin syvällä shokissa että en tajunnut olevani polvillani lattialla painaen otsaani maahan huutaen ja itkien lujaa. Pojat olivat kerääntyneet ympärilleni mutta en kuullut heidän sanojaan. Lause joka toistui mielessäni oli "Entäs jos häntä ei enää ole" "entä jos hän ei tule takaisin" Pojat yrittivät tyynnytellä mutta en voinut lopettaa. Surun ohelle kasvoi viha. Eikö suomessa osata ajaa ? Eikö ole itsestään selvää että viinapullo kädessä ei ajeta. Nyrkkini puristuivat tiukasti kiinni ja kuvittelin mielessäni kuristavani sitä kännistä autokuskia joka aiheutti kaiken tämän. Tämä kaikki oli hänen syytään. "EN VOI ELÄÄ ILMAN HÄNTÄ" huusin ja se sai kaikki ympärilläni säpsähtämään. Tunsin käsieni alkavan täristä ja vaikka kuinka yritin en voinut estää kyynelten valumista maahan. Tuntui kuin joku repisi sydämen irti rinnasta ja joka kerta kun ajattelinkin jääväni yksin vatsasta kouraisi

"Niall..  Niall.. Saraa hoidetaan parhaillaan, hän ei ole poissa vielä" Harryn sanat toivat minut yhtäkkiä takaisin maanpinnalle syvistä ajatuksistani. "k-kuinka kauan?" sain soperrettua tuskin kuuluvan äänen. Koska kukaan ei näyttänyt tajuavan kysymystäni toistin sen uudelleen "kuinka kauan Sara on ollut leikkauksessa" Kysyin ja Louisin vilkaistessa kelloa sain vastaukseksi kolme tuntia. Nousin Harryn ja Liamin avustuksella ylös lattialta ja vedin pojat ryhmä haliin sillä juuri sitä tarvitsin. "krhm" erkaannuimme toisitamme kun kuulimme yskäisyn ovelta joka tuli Saran lääkäriltä. "Leikkaus on nyt päättynyt ja se sujui hyvin. Tuomme Saran nyt takaisin mutta valitettavasti teidän täytyy lähteä huoneesta, sillä hän tarvitsee lepoa" Hän sanoi ja kaikkien viiden pojan kasvoille syttyi sammumaton hymy ja uskon että näin huojentunutta tunnetta ei voi saada mistään muusta tilanteesta. Riensin kiittämään ja halaamaan lääkäriä ja melkein heti kun pääsimme ovesta ulos näin kuinka Saran sänky kärrättiin hänen huoneeseensa. "Kuinka kauan hän on tajuttomana" Kysyin lääkäriltä "Hänen oletetaan heräävän aamuun mennessä, ellei synny mitään komplikaatioita. Edessä on vielä riski, että Saran keho ei ota hänen siskonsa sydäntä käyttöön, jolloin meille tulee hyvin kiire hankkia uutta sydäntä" Hän sanoi ja pelko muljahti sisälläni. "Voiko h-huoneessa nukkua.. tai siis voinko mennä sinne yksin" Lääkäri katsoi hetken minua ja siirsi katseensa sitten Saraan ja Sarasta poikiin jotka seisoivat takanani. Lopuksi hän tuijotti vielä hetken minuun ja nyökkäsi sitten "vain sinä" hän sanoi ja soin hänelle hymyn ennen kuin käännyin neljään ystävääni. "kiitos että olitte täällä mun kanssa" Sanoin ja heidän kasvoihinsa ilmestyi heti hymy "te voitte mennä nyt hotellille, mä jään tänne vielä yöks" ilmoitin ja sulkeuduimme jälleen ryhmä haliin joka kesti tällä kertaa erikoisen pitkään. 

Heräsin aamulla pitkästä aikaa virkeänä. Olin saanut levolliset ja pitkät yöunet joita kyllä tarvitsinkin. Vilkaisin nopeasti Saraan päin ja ilokseni näin että hän nukkui vielä ja kaikki oli hyvin. Muistin eilisen laulun jota olin aloittanut ja annoin katseeni vieriä sanojen yli ja olin yllättynyt kuinka hyvää olin niinkin väsyneenä saanut aikaan.

You tell me

You tell me that you're sad and you lost your way

You tell me that your tears are here to stay

But I know you were only hiding

And I just wanna see ya

You tell me that you're hurt, and you're in pain

And I can see your head is held in shame

But I just wanna see you smile again

See you smile again 

 Koneen piipitys herätti minut ja säpsähdin samantien ylös paikoiltani. Katsoin kuin kauhuelokuvaa kun joukko lääkäreitä riensi huoneeseen ja piirittivät Saran sängyn. Riensin itsekin katsomaan mikä tilanne oli ja kun näin sydänviivan suorana, tuntui kuin omakin sydän pysähtyisin siihen paikkaan. Suuni loksahti auki silkasta kauhusta ja sieltä päästi tukahtunut äännähdys joka aiheutui sisälläni vellovasta kivusta. "Mr. Horan teidän olisi paras astua huoneen ulkopuolelle odottamaan" sanoi joku hoitaja oka tarttui olkapäästäni. Heilautin hänen kätensä pois ja naulitisin katseeni Saran levollisiin kasvoihin.  Hän näytti aivan samalta kuin kaikkina niinä kertoina joina hän nukkui rauhaisesti vieressäni ja sain silitellä hänet lempeästi hereille, jolloin näin taas hänen maailman kauneimmat silmänsä jotka loistivat pelkkää rakkautta. Halusin yrittää olla hänen tukenaan. Halusin taas ujuttaa sormeni hänen sormiinsa tai silittää hänen pitkiä hiuksiaan jotta hän avaisi taas silmänsä. On aivan liian kauan siitä, kun viimeksi näin hänen silmänsä tai kuulin hänen naurunsa ja minulla oli ikävä. Niin kamala ikävä. 

Hoitja patisti minut ulos huoneesta ja onnekseni sain laulun alkuni mukaan jotta olisi edes jotain, jolla saisin tunteitani ylös. Mieleeni tuli heti eräs säkeistö, joten kirjoitin sen ylös ennen kuin ehdin edes istuutua odotustilaan. 

But don't burn out 

even if you scream and shout

It will come back to you

And I'll be here for you

Muistin äkisti mitä lääkäri sanoi minulle siitä, että ei ollut varmaa hyväksyisikö Saran vartalo Sofian sydäntä. Tarkoittiko tuo tapahtunut tuolla sitä, että hän joutuisi sittenkin odottamaan uutta sydäntä  Entä jos uutta sydäntä ei tulekaan tarpeeksi nopeasti tai jos Sara ei kestä toista leikkausta. Tunsin taas painavan huolen laskeutuvan päälleni enkä voinut kuin puristaa kädessäni olevaa kynää ja purra huulta. En aikonut antaa itseni vaipua samanlaiseen epätoivoon kuin aikasemmin tänään, varsinkaan kun pojat eivät olleet paikalla. Ei olisi ketään kuka saisi minut taas rauhoittumaan. Pudistin ärtyneenä päätäni sillä en halunnut vetää mitään johtopäätöksiä. 

Oh I will carry you over fire and water for your love

And I will hold you closer

Hope your heart is strong enough

When the night is coming down on you 

We will find a way

Through the dark  

Olin iloinen ja samalla yllättynyt että olin saanut tunteeni kirjoitettua noin tiivisti pariin säkeistöön. Heti kun Sara avaisi silmänsä, laulaisin tämän laulun hänelle. Olen varma että hän pitää siitä, ajattelin hymyillen itsekseni. Tunsin koputuksen olkapäälläni ja käännyin katsomaan jälleen kerran lääkäriä. "Noniin.. Sara sai pienen sydänkohtauksen" Hän sanoi ja mieleni teki pyöräyttää silmiäni. En ainakaan huomannut sydämenpysähdystä siltä viivalta joka varmasti kummittelee painajaisissani vielä kauan. Odotin kuitenkin kärsivällisesti hänen jatkavan. "Sydän kuitenkin sai itsensä käyntiin, ja nyt se toimii luonnollisesti" Hän sanoi ja hymyili. "voit nyt tulla takaisin hänen huoneeseensa, haluat varmasti olla siellä kun hän herää" hän sanoi johdattaen minut kohti Saran huoneeseen. "Milloin hänen on sitten tarkoitus herätä?" Kysyin ja lääkäri vilkaisi kelloa. "Alamme herätellä häntä noin kahden tunnin kuluttua." Voisin vaikka vannoa että sydämeni päältä putosi jokin yhtä painava palanen kuin mount everest. Kävelin suoraan Saran sängyn luokse ja silitin hellästi hänen kämmenselkäänsä sormellani. Koko päiväni oli ollut hirveää vuoristorataa mutta ensikertaan neljään viikkoon tuntui että kaikki palaisi taas ennalleen. Kaikki tulisi olemaan hyvin. Kaivoin puhelimeni taskustani ja tekstasin pojille että tulisivat sairaalalle, jos haluaisivat nähdä hänen heräävän. Istahdin tuolille hänen sänkynsä viereen ja jälleen kerran vedin nuhjuisen paperin taskustani. 

I wish I could take you to the star

I'd never let you fall and break your heart

And if you wanna cry or fall apart 

I'll be there to hold ya

You tell me that you heard it's all in vain

But I can see your heart can love again

And I remember you laughing

So let's just laugh again. 

"Moikka tarinatäti" kuulin louisin vitsailevan takaani. Nostin pääni kirjoitelmistani ja ojensin sen Liamille joka silmäili sitä hetken, soi sitten minuun yllättyneen katseen ja antoi sen sitten muille pojille tutkittavaksi. "Niall aivan mahtavat sanotukset" hän kehui samalla kun muut nyökkäilivät hyväksyvästi hänen takanaan. "Kiitos. Se tuntui olevan ainoa pakokeino tästä kaikesta" Sanoin viitaten Saraan ja he istuivat sohvalle lähelle minua. "Milloin hän herää" Zayn kysyi ja juuri sillä hetkellä lääkäri astui sisään. "Ajattelimme herättää hänet noin puolentunnin päästä." Hän sanoi hymyillen "Voitte tällä välillä käydä vaikka hakemassa jotain syötävää" Hän sanoi ja nyökkäsimme kiitokseksi.  Louis ojensi lapun takaisin minulle ja huomasin että siihen oli kirjoitettu pari uutta säkeistöä. "Kiitos" Sanoin ja taputin häntä selälle. 

But don't burn out 

Even if you scream and shout

It will come back to you, back to you

Palasimme huoneeseen syötyämme sämpylää ja juotuamme liian monta kupillista teetä. Pitkästä aikaa saimme nauraa vedet silmissä. Tunnelma oli niin huojentunut, eikä se voinut paremmaksi muuttua kun seisoin Saran sängyn vierellä poikien ja lääkärien kanssa, jotka aloittivat Saran herätyksen. Kohta saisin taas kuulla hänen äänensä. 

Sara:

Oh I will carry you over fire and water for your love

And I will hold you closer

Hope your heart is strong enough

When the night is coming down on you

We will find a way 

Through the dark 

Kuulin tutun äänen sointuvan korvissani, ja riemastuin tajutessani että olin menossa yhä lähemmäs ja lähemmäs tuota ääntä. Pitkästä aikaan tunsin taas  jotain, tunsin jonkun silittävän minua hiuksista ja pitävän minua kädestä, enkä ollut enää täydellisessä pimeydessä. Aloin kuulemaan asioita, ja yksi niistä oli tuo taivaallinen laulu ja jo hetken pelkäsin olevani taivaassa, mutta sitten muistin että minun oma enkelini, Niallini, oli vielä maan päällä. 

Yhtäkkiä tajusin myös haistavani jotain, mikä ei sitten ollutkaan enään niin miellyttävää. Tajusin avata silmäni ja se mitä näin, oli ennenkuulumattoman ihanaa. Niall, Äiti ja muut pojat oliva ympärilläni ja tunsin olevani turvassa. "Niall.." huokaisin helpotuksesta. "Olen tässä" Hän sanoi ja tunsin hänen otsansa omallani ja hetken päästä hänen huulensa omillani. Tunsin kuinka yksi pisara putosi poskelleni ja tiesin hänen itkevän ilosta. Hän painoi otsansa takaisin omalleni. 

And you don't need 

You don't need to worry

And you will see it's easy to love

I know you wanna be loved

Ja sillä hetkellä tiesin että kaikki järjestyisi.

Kaikki tulisi olemaan taas hyvin.  

 KIITOS että ootte jaksanu oottaa tätä lukua !!

Kerrompa teille erittäin turhauttavan tarinan siitä kuinka mun koneelle asennettiin uusi käyttöjärjestelmä ja mun loppuun kirjoittamani tarina (nfltb) hävisi sillä isäni ei ollut tallentanut sitä muistikortille. Noh, ryhdyimpä sitten kirjoittamaan tarinaa uudestaan mutta sitten kävikin niin että koneeni hajosi ja pum! niin hävisi tarina jo toisen kerran ja nyt olemme tässä.

siksi siis kesti niin kauan, im so sorryyyy :/

MITÄ PIDÄTTE UUDEST ULKOASUSTA ??

tein sitä ihan hiiiiiirven kauan :( huomatkaa toi nfltb-sivu josta voi lukea koko tarinan yhteen putkeen (hävettää kun niin huonoa kirjoitusta)

tykkäsittekö (:?? oliko tarpeeksi pitkä ?

; llyricsgirl xx

You'd fix everything suomeksi

Joo eli jotkut pyysivät että josko tän voisi suomentaa (tämänhän siis olen joskus blogiini laittanut englanniksi) joten ajattelin nyt yrittää. Mä yritin suomentaa sen mahdollisimman hyvin mutta empä tiedä että riittääkö mun englanninkielen taidot. toivottavasti... (:

 

"Mä en vain tiedä mitä tehdä" Niall kuiskasi, vetäen kätensä hiustensa läpi. Kyynel tipahti maahan, imeytyen maaperään. "Louis ei puhu enään" Hän niiskahti hiljaa, hengittäen takkuisesti. "Siitä lähtien kun Harry sekosi, hän on ollut lohduton" Liam pysyi hiljaa, jättäen Niallin itkemään itsekseen. "Harry on ihan holtiton. Hänet pidätettiin Liam! Pidätettiin!" Ilma oli kylmä, maa pehmeä ja kostea. Hiljainen tuulahdus kahisutti läheisiä puita, lehdet pudoten valmistuen talveen. Hän on niin hiljainen Niall ajatteli itsekseen. "Tarkoitan, tiedän että hän käytti huumeita mutta en tiennyt että hän diilasi niitä myös" Hänen äänensä hajosi hänen muistellessaan tapahtumia. Pää ajeltuna, verisillä silmillään ja käsi täyteen tatuoituna, Harry ei näyttänyt lainkaan itseltään. Ei yhtään siltä hurmaavalta pojalta joka hän ennen oli. Enää ei ollut hymykuoppia, ei kiharoita eikä onnen hiventäkään hänen silmissään. Niallin täytyi pysytellä pois kaikista lehtikioskeista sillä hän ei kestänyt nähdä Harrya enään. "Louis oli aivan suunniltaan, hänen täytyi lähteä. Ei ollut vaihtoehtoa, lääkärit pakottivat" Hänen kurkkunsa kuivui kun muistot palasivat hänen mieleensä. Täristen hän kuljetti sormensa ruohikon päältä, pyyhkien sadepisarat pois ruohonlehdistä. Tai sitten ne olivat kyyneleitä, hän ei osannut sanoa. "Kävin hänen luonaan tänään. Hän ei voi kovin hyvin, tuskin hän edes tunnisti minua." Niall kuiskasi. Yhtäkkiä hänen silmänsä kirkastuivat kun ajatus tuli hänen mieleensä. "Liam sun pitäisi vierailla hänen luonaan! Se voisi auttaa häntä parantumaan!" Hän sanoi innostuneesti, hänen äänensä kaikuen lempeästi. Liam ei sanonut mitään ja Niallin innostus laski. "ei, sä oot oikeessa, ei mikään auta häntä parantumaan" Hänen sormensa leikkivät hänen t-paidallaan, kulkien 1D-logoa yhä uudelleen ja uudelleen. Paita oli tahrainen ja hieman repaleinen. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Avuttomaksi ja yksinäiseksi. "Niin ja Zayn" Niall yhtäkkiä kohotti katseensa taas. Hänen leukansa pakottivat sanat hänen suustaan. Kaiken kertominen uudelleen Liamille teki kipeää, se toi kaiken takaisin. "Zayn on lähtenyt totaallisesti luvattomalle lomalle" Hän yskäisi ulos. "En ole puhunut hänen kanssaan sitten...sitten..."Niall hiljentyi. Milloin hän viimeksi puhui Zaynin kanssa ? Hän kysyi itseltään, vatsa puristui ajatuksesta. Zayn muutti pois muiden poikien luota bändin hajottua. Hän ei pystynyt olla liitettynä epäonnistuneeseen musiikkiryhmään, se oli liian häpeällistä hänelle. "Niin, en ole puhunut hänen kanssaan vähään aikaan" Niall päätti, tuntien itsensä tyhjäksi. Hän kuljetti sormiaan leukaansa pitkin, yrittäen muistaa viimekerran jolloin hän olisi sheivannut. Housuija joissa oli polven kohdalla tuttu reikä, hän ei ollut vaihtanut viikkoihin. "Miksi sun piti lähteä" Niall kysyi yhtäkkiä, hänen äänensä kohoten."Jos olisit vain pysynyt bändin kanssa, kaikki olisi hyvin" Padottu viha pääsi valloilleen kun hän alkoi itkeä ja huutaa samaan aikaan. "MITÄÄN TÄLLÄISTÄ EI OLISI TAPAHTUNUT JOS SÄ OLISIT TÄÄLLÄ" Liamin hautakivi oli vaivoin näkyvissä kyynelten seasta, mutta silti Niall raahasi itsensä sen luokse. Kun hän kuljetti sormiaan posliinisella kivellä, muistot pyörivät hänen päässään. X-factor talo, live  showt, levytyssopimus, nimikirjoitukset, konsertit, award showt, kiertueet, loppuunmyydyt areenat...onnettomuus. Se oli kaiken loppu. Kun se auto törmäsi Liamiin ja riisti hänet heidän elämästään, se kaikki katosi. Kaikki heidän työnsä katosi. He eivät olleet one direction ilman häntä. He eivät olleet mitään ilman häntä. "Mä vaan kaipaan sua" Niall kuiskasi. "Mä haluan korjata kaiken.. mutta mä en voi. Mä tiedän etten voi." Hänen äänensä oli hädin tuskin kuuluva kun hän nousi ylös haudan luota. "Mä tiedän myös että sä voisit. Sä aina korjasit kaiken Liam" Niall alkoi itkeä vasten käsiään, todellisuuden iskien häneen pahemmin kuin koskaan. "Sä olit mun paras kaveri, mutta sä vain jätit mut" Niall sanoi itkuisella ja korkealla äänellä "Sä jätit mut yksin ja mä en enää tiedä mitä tehdä" Hän sanoi nyyhkytyksen välistä. Niall alkoi hyperventiloimaan. Tunnit kuluivat ja hän katseli auringon oranssin valon muuttuvan pimeäksi yöksi. "Mä vain toivon että mä voisin puhua sulle" Hän kuiskasi Liamille hänen vaipuessaan uneen. Ja viimeisinä tajunnan hetkinä, hän kuuli heikon äänen kuiskaavan hänelle takaisin. "Sä voit"

You belong with me - Niall one shot Jaantjelle

Moikka! Julkasenkin sen uuden osan never felt like this beforesta huomenna :( mutta tässä Jaantjelle one shot ja käytin christinaa niinkuin toivoit (: muistakaa antaa palauteta ja sori kauheesti mahdollisista virheistä, mä kirjotin tän kännykällä XD

Istun koulun pihalla olevilla penkeillä ja luen englannin sanakokeeseen. Musiikki pauhaa korvissa, aurinko häikäisee aurinkolasienikin läpi ja en voi muuta kuin hymyillä kauniille ilmalle. Kertaan vielä kerran sanat ja työnnän kirjan sitten takaisin laukkuun jonka jälkeen nautin täysin siemauksin musiikista ja kesän lämmöstä. Suljen silmäni hetkeksi mutta unelmointini keskeytetään kun joku vetää kuulokkeet pois korvistani. Olen jo äyskäisemässä jotakin mutta huuleni kaartuvatkin iloiseen hymyyn kun kohtaan tutut siniset silmät jotka tuijottavat omiini, hieman tummemman sinisiin silmiin takaisin ja nostan aurinkolasini lepäämään päälaelleni. "Moi! mun oli pakko pelastaa sut huonolta musiikilta ettet tuu entistä tyhmemmäksi" Niall vitsaili ja tyydyin vain näyttämään hänelle kieltä kun kutitusyritykseni epäonnistui pahasti. 

Moni luulisi että olemme rakastuneita, tai jopa sisaruksia sillä meillä molemmilla on siniset silmät ja vaaleat hiukset ja jo pienestä pitäen olemme viettäneet melkein kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Tai ainakin vietimme ennen kuin Niall alkoi seurustelemaan koulumme cheer-joukkueen kapteenin, Julian kanssa joka harppoikin jo hyvää vauhtia meitä kohti korkeissa koroissaan ja minihameessaan. Mietin useinkin mitä Niall oikein hänessä näkee.

"NIALL" Julian korkea ääni kaikui korvissamme kun hän saavutti penkin jolla istuimme. Niall hymyili hänelle kysyvästi mutta Julia vain seisoi edessämme kädet lanteilla halveksuva ilme kasvoillaan. "Niall" hän toisti ja yhtäkkiä mieleeni tuli meidän matematiikan opettajamme ja se sai minut nauramaan mutta onneksi suustani pääsi vain tukahtunut naurahdus joka aiheutti sen että sain Julialta mulkaisun joka vaati minua olemaan hiljaa. "Miksi ihmeessä mä sain synttärilahjaksi lahjakortin siihen johonkin ravintolaan jonka nimeä en todellakaan tiedä" Ihmettelin suu auki mikä vika lahjassa oli, varsinkin jos se oli Nandosiin, Niallin -ja minun- lempiravintolaan. Juuri kun Niall oli vastaamassa Julia keskeytti hänet taas nostamalla etusormeaan. Kuinka ärsyttävä joku voi olla? "JA MIKSI, mä sain jonkun järkyttävän paidan missä on KCA:n logo ja lapun jossa lukee että pue tämä Nandosiin" Räjähdin nauruun sillä vain Niall voisi keksiä jotain noin hulvatonta. Käteni kiertyivät vatsani ympäri sillä sitä alkoi särkeä niin paljosta nauramisesta ja juuri kun olin saanut itseni edes jotenkin rauhoitettua, nostin katseeni Julian tulipunaisiin kasvoihin ja minut kohtasi uusi järjetön naurukohtaus enkä voinut olla kuulematta Niallin hiljaista nauramista ja kun vaivoin vilkaisin häntä, hänkin oli punainen mutta ei raivosta niinkuin Julia, vaan siitä kun hän yritti täysillä voimillaan estää itseään nauramasta. 

Kun vihdoin sain itseni koottua, vilkaisin Juliaa ja tajusin että minun olisi ehkä parempi lähteä. "Hei Niall, mä täst lähen mut ootas hetki" sanoin ja kaivoin laukustani polttamani levyn "Tässä. Mä löysin pari uutta ihan sairaan hyvää biisiä. Kuuntele ja kerro mitä tykkäät" Sanoin hymyillen ja ojensin levyn Niallille mutta Julia nappasi levyn ja selaili biisi listaa hetken ja tuhahti sitten halveksuvasti "Näähän on täyttä roskaa" Hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Vaikka en ottanut hänen juttujaan koskaan vakavasti, se mitä hän sanoi, satutti. Laskin katseeni yhteenkiedottuihin sormiini "Julia, älä nyt. Mä haluan kuunnella Chrisin biisit" Hymyilin Niallille kun hän kutsui minua lempinimellä, jota vain hän käytti. Julia ojensi levyn hänelle vastahakoisesti ja noustessani seisomaan muodostin sanan "kiitos" Niallille ja suuntasin matkani kohti koulun ovia. "Christina oota!". Niall huikkasi ja kun käännyin, hän oli jo kietonut vahvat käsivartensa ympärilleni."Älä välitä Juliasta. Sulla on älyttömän hyvä musamaku" Hän kuiskasi korvaani ja en voinut estää perhosia lentelemästä vatsassani. Julian hoputtaessa Niall vetäytyi halista" Nähdään treeneissä" Hän heilautti kättään ja vilkutin hymyillen takaisin.

Koulupäivän päätteeksi riensin kotiin jotta ehtisin ajoissa katsomaan Niallin bänditreenejä. Minusta oli ihanaa olla ainoa joka sai käydä kuuntelemassa ja seuraamassa heidän soittoaan. Niall aina sanoi että olin arvokas, sillä minulta sai kullanarvoisia vinkkejä ja mielipiteitä. Joskus tosin vitsailin bändin nimestä, one direction, mutta Niall vain nauroi jutuilleni ja se hänessä onkin parasta. Hän ei koskaan suutu mistään sillä meillä on niin samanlainen huumorintaju. Heitin koululaukkuni sängylleni, otin harmaan tpaidan ja vaaleat farkkushortsit ja sidoin vaaleat hiukseni nutturalle joka varmasti olisi jo aivan sekaisin päästessäni treenipaikalle.  

Pojat odottivatkin minua ja koska olin jo nii tuttu näky, he aloittivat heti aivan kun minua ei olisikaan. Minulla oli joskus pieni ihastus yhteen soololaulajista, Harryyn, mutta se oli jo historiaa sillä tilalle oli tullut toinen kiintymyksen kohde vaikka sitä olikin vaikea myöntää, nimittäin Niall. En tietenkään voinut sanoa mitään ja pilata samalla ystävyyttämme. 

Katselin kuinka hänen lihaksensa näkyivät avonaisen topin alta ja kuinka iho kiilsi hieman hiestä joka johtui kesän kuumasta päivästä. Hänen vaaleat hiuksensa olivat sotkussa ja hänen sormensa soittivat näppärästi kitaraa. Rakastin kuinka innolla hän lauloi omat soolonsa ja kuinka hänen kasvonsa vääntyivät suloiseen irvistykseen hänen tavoitellessaan korkeampaa ääntä. Yhtäkkiä minut valtasi hirveä ilon tunne sillä tiesin että Julia ei ollut näkemässä tätä. Ilon tunne hälventyi kuitenkin ärtymykseen. Miksi Niall oli niin tyhmä että hän oli Julian kanssa ? Julia ja Niall eivät oleet miltään saralta samanlaisia! Miksi Niall ei huomannut minua. Minut valtasi niin paha olo että olin helpottunut siitä että pojat olivatkin jo lopettamassa harjoituksiaan. 

Odotin että Niall sai kaiken järjesteltyä ja lähdimme sitten samaa matkaa kotiin. Kävelimme rauhassa ja juttelimme niitä näitä. Kadut olivat hiljaisia sillä oli jo aika myöhä ja ainoat äänet joita kuuli oli meidän vitsimme ja kovaääniset naurupyräkät. Katselin kuinka Niall hymyili jollekkin mitä olin juuri sanonut ja tajusin että en ollut pitkään aikaan nähnyt tuota hymyä. Tuota hymyä, jota olin epätietoisesti kaivannut niin paljon. Tuota hymyä, jota olin oppinut varjelemaan hengelläni sillä kuolisin jos en enää koskaan näkisi sitä. "Christina onks kaikki hyvin" Hän kysyi enkä ollut edes tajunnut että olin pysähtynyt tuijottamaan häntä. "Ei Niall" pudistin päätäni ja hän käveli vierelleni "kysymys kuuluu, et onks sulla kaikki hyvin" Sanoin katsoen suoraan hänen kysyviin silmiinsä "Mä tarkotan niinkun Julian kanssa" jatkoin sillä hän ei näyttäyt ymmärtävän. Kuten arvelinkin jo pelkän Julian nimen sanominen vei hänen hymynsä. "onhan meillä" Hän sanoi työntäen kätensä syvälle housujen taskuun. "Älä valehtele mulle. Mä tunnen sut liian hyvin" Sanoin hieman vaativammin mitä olin tarkoittanut. Näin selvästi että hän oli melkein itkemäisillään enkä voinut enään antaa ajatuksieni pysyä päässäni. "Niall jätä se" Hän potkaisi kadulla olevaa kiveä "M-mä en halua olla yksin"Hän sanoi hädin tuskin kuiskaten. 

"Anteeks mitä" tiuskaisin ja hänen katseensa nousi samantien minuun. "ANTEEKSI MITÄ!?" En voinut enää pidätellä tunteitani sisälläni ja tässä, keskellä katua olin kertomassa niitä hänelle "Sä et ole yksin Niall. Mä oon aina ollut sun tukena jokaikisessä asiassa minkä sä koet vaikeeks. Mä muistan ku kerran tulit meille keskellä yötä itku kurkussa koska sulla oli riita Julian kanssa ja mä sain sut nauramaan. Mä tiiän sun lempi biisit, mä ymmärrän sun huumorias, mä tajuan sun ongelmia ja mä oon se kehen sä voit luottaa." Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani. En itkenyt, mutta olin niin turhautunut. Miksi hän ei voinut käsittää että minä voisin olla hänelle hyvä "Mä en ymmärrä miksi sä olet Julian kanssa. Se tekee sut vaan surulliseks eikä teissä oo mitään samaa. MÄ oon ehkä rumempi, enkä käytä mitään korkkareita tai liian paljastavia hameita mutta miksi mä en kelpaa sulle Niall. Mikä mussa on vikana. Ehkä, mä voisin olla sulle se oike-" Puheeni katkesi sillä hän painoi huulensa omilleni. Alkujärkytyksen jälkeen vastasin oitis hänen suudelmaansa ja nyt kyyneleet jotka valuivat silmistäni olivat silkan ilon ja yltiömäisen onnellisuuden aiheuttamia. Käteni vaelsivat hänen niskaansa painaen hänet entistä lähemmäs. Käteni haroivat hänen hiuksiaan täyden intohimon vallassa ja tuntui että en ollu vieläkään tarpeeksi lähellä. Tartuin hänen poskeensa jotta voisin syventää suudelmaamme ja tunsin kuinka hän hymyili hieman. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt eikä ympärillämme ollut mitään muuta. Tätä olin aina halunnut salaa ja nyt sain sen vaikka se tuntuikin mahdottomalta.

Henkeä haukkoen erkaannuimme toisistamme ja Niallin silmistä huokui nyt uusi tunne joka varmasti heijastui omistakin silmistäni. Rakkaus. "Anteeksi Christina että mä en tajunnut" Hän sanoi hellästi "Mä varmaan vaan pelkäsin ettet sä tunne samoin tai että mä menettäisin sut" Hän jatkoi, enkä voinut olla iloisempi "Christina, sä oot mulle parempi kuin hyvä" Hän sanoi ja nosti kätensä sivelemään poskeani. "Mä rakastan sua chris" Hän sanoi ja antoi leikkisän suukon nenänpäähän "Mäkin rakastan sua" Sanoin ja nauroin ehkä hieman vahingoniloisena Julialle. Enää hän ei veisi elämäniloa minulle maailman tärkeimmästä ihmisestä. 

UUS FANFICTION SNEAK PEAK !!

okei nyt otan itteeni niskasta kiinni ja rupeen päivittelee ahkerammin !

mä oon oikeesti taistellu rikkinäisen koneen, ajanpuutteen ja muiden juttujen kaa ja kirjottaminen ja muu bloggaaminen on jääny ihan liikaa. 

mutta nyt aattelin kertoo teille vähän mun uudesta tarinasta jonka nimee en vielä tiiä.. ajattelin kyllä ehkä että "fate" tai jokin vastaava ois hyvä (:?

eli päähenkilö on Amy jonka äiti on jättäny perheensä uuden miehen takia ja se ei enää pidä amyyn yhteyttä kovinkaan paljoo. Äidin lähtemisen takii amyn isä on alkanut juomaan tosi paljon ja myös väkivaltaseks. Amy on kaiken päälle vielä vailla todellisia ystäviä ja hän on koulukiusattu. Amy karkaa kotoaan ja kohtaa ongelmia ja on jo vaarassa menettää vähimmätkin toivonrippeet mutta sitten hän tapaa erään joka nostaa elämänilon taas huipulleen. 

tää tarina on vähän sykempi mitä täällä on nyt ennen nähty ja tulee olemaan luultavasti myös pidempikin.

sneak peak 1. 

”Oma koti kullan kallis sanotaan.

Yleensä kaikki riemastuvat päivän viimeisellä tunnilla sillä ajatus kotiin pääsemisestä on helpottavaa. Saa käpertyä teemuki kädessä sängylle ja kuunnella sisarusten päivästä tai uppoutua internetin maailmaan. Viettää aikaa vanhempien kanssa ja vain nauttia yhdessä olosta ja onnellisuudesta vastapainona koulun stressille.

Mutta entä jos koti on se viimeisin paikka jossa haluat olla ? Entä jos se ei olekaan enää turvapaikka, vaan jotain aivan muuta. Entä jos kodissa ei olekaan sitä helpottuneisuuden ja yhdessäolon tunnetta ja jäljelle jää vain talo jonka täyttää joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä täynnä surua, vihaa ja onnettomuutta.”

mitä mieltä ootte ? kiinnostaako ketään ? (:

sneak peak. 2

”tuntui kuin ensinmäistä kertaa olin kohdannut ihmisen johon pystyin luottamaan sataprosenttisesti. Ihmisen joka ei tuominnut minua, vaikka en ollut samanlainen kuin muut, ihminen joka kuunteli ja lohdutti minua enisnmäistä kertaa elämässäni ja sanoi asioita joita kukaan muu ei ollu ikinä ennen sanonut minulle. Hän oli siellä missä kukaan muu ei ollut, hän oli luonani kun tarvitsin häntä. Hän ei ollut minun. Toivottomuuden aalto iski kovemmin kuin koskaan. Tuntui kuin kaikki hautaamani tunteet nousivat kertaheitolla pintaan ja jotain murskaantui sisälläni. Vihlova kipu sisälläni sattui niin pahasti että vein pääni polviini ja aloin itkeä. Aloin itkeä niin lujaa että en saanut henkeä sillä minun oli pakko vain huutaa. Huutaa kaikki se kipu pois, vaikka tiesin ettei se koskaan lähtisi. Olin ollut vahva liian kauan. Muu maailma alkoi hälvetä pois ja kuulin vain omaa huutoani ja näin vain pimeyttä yhteen puristettujen silmieni takaa. Aloin vajota yhä syvemmälle epätoivoon ja pimeyteen mutta jokin havahdutti minut. Tunsin käden selälläni joka hiljaa silitti rauhoittavasti. Kuulin hellän äänen toistavan lohduttavia sanoja ja avasin silmäni. Se oli hän. Hän johon olin rakastunut jokaista soluani myöten. Niall oli vetänyt minut takaisin pimeydestä."

ATTENTION !

sori etten oo kirjottanu pppiiiiiiiiitkäääään aikaan mutta lukio ja tähän sopivaan rakoon mun konekkin hajos mikä tarkottaa etten voi vähään aikaan jatkaa nfltb:iä

mutta, oon alkanu kehittelee uuden tarinan runkoa jos joitain kiinnostaa.

Jatkan myös one shottejen kirjottelua koska se on kivaa(oon toivoton romantikko lol) ja helppoo ja jotkut teistä tykkää niistä (mikä on kiva <3)

mutta anyway tulin pyytämään armahdusta heh x 

(ps, tää on ainut kuva mikä mun isän koneella on (en sais tähän mtn one direction kuvia latailla but i cant help myself))

pps, mun twitter on @miiaofficial että jos tulee jotain kysyttävää tai muuten vaa halu jutella mun kanssa niin sinne vaan 8) (oon siellä all the time)


xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 

Meet me at the coffee shop - Niall one shot sallalle

HEI OON TOSI PAHOILLANI KAHEST ASIASTA 

1. siitä etten oo kirjottanu piiiiiiitkääään aikaaan mut en tajunnu kui kiire mulla ois kesäl! toivottavasti teilläkin on ollu puuhaa ni ette oo huomannu mun epäaktiivisuutta

2. siitä että tää meni vähän juonitoiveen vierestä tää tarina mutta mä toivon että tää kelpaa :3

AINIIN 

mun piti kiittää teitä kaikkia kaikista ihanista kommenteista, ootte ihania ♥☻

katso  asu TÄSTÄ 

Katsoin itseäni   peilistä ja pitkästä aikaan soin itselleni edes pienen hymyn osoitukseksi siitä että olin onnistunut valitsemaan kelpaavat vaatteet. Ehkä tänään pystyisin liikkumaan ulkona ilman että huolehdin koko ajan ulkonäöstäni ? Tartuin kangaskassiini ja pujotin valkoiset balleriinani jalkaan ja suuntasin kohti skootteriani. 

Kesti vain 15 minuuttia ajaa tutulle kahvilalle jolla olin käynyt samaan aikaan joka lauantai nyt melkein vuoden ajan. Sammutin skootterini ja katselin pientä kuppilaa. Häntä ei ollut siellä vielä. Asetin kypäräni roikkumaan ohjaustangosta ja istuin vielä hetken. En ymmärrä miksi jaksoin vielä käydä täällä. Minulla oli paljon muutakin ajateltavaa kuin istuskella jossain kahvilassa ihmisen kanssa jota rakastin sydämeni pohjasta mutta silti meidän välisemme suhde ei liikkunut eteenpäin. Hän soi minulle ajastaan tunnin viikosta ja olin kuin lumoutunut edes siitä. 

Mietteeni katkesivat kun huomasin hänen kävelevän kahvilasta sisään. Huokaisin syvään, otin hymyn kasvoilleni ja kävelin sisään. Tästä tulisi tänään vaikeampaa kuin yleensä sillä huomasin tunteeni häntä kohtaan vasta vähän aikaa sitten. 

"Moi Niall!" Sanoin hymyillen ja löin itseäni sisältäpäin koska kuulostin niin tekopirteältä kuin olla ja voi mutta onneksi Niall ei näyttäny huomaavan sitä "Moi Salla!" Hän sanoi ja nousi sohvalta halaamaan minua. Istuin häntä vastapäätä ja asetin laukkuni viereeni. Katselin hänen kasvojaan jotka olivat keskittyneet kahvilaan menuun. Hänen ei olisi tarvinnut katsella sitä sillä tiesimme molemmat mitä otimme sillä tilauksemme oli aina ollut sama koko vuoden ajan. 

Niallin hiukset olivat hieman sotkussa mutta silti se näytti aivan kun kampausta olisi tehty monta tuntia. Hänen huulensa liikkuivat hiljaa ruoka-annosten nimien mukaan ja välillä hän nuolaisi huuliaan jotta ne eivät kuivuisi. En tajunnut hänen huomanneen tuijotustani ennenkuin katseeni osui hänen taivaansinisiin silmiin jotka kauhukseni katselivatkin minua. "mitä" hän kysyi huvittuneena ja mieleni teki kuristaa itseni koska punastuin "e-ei mitään" sanoin hymyillen ja onnekseni tarjoilia tuli ja sanoimme yhtä aikaan "vakio" ja tarjoilia lähti hakemaan annoksiamme.

Istuimme siinä hetken hiljaa, molemmat vilkuillen toisiaan vuorotellen ja luullen ettei toinen huomannut. Hautasin kasvoni käsiini yhtäkkisen päänsäryn takia. "ootko sä kunnossa ?" Niall kysyi ja yhtäkki en tienny mitä vastata. Kertoisinko että en kestänyt sitä että jokaikinen päivä jouduin kestämään kamalaa painetta omasta ulkonäöstäni tai että välit isääni olivat historiallisen huonot vanhempieni eron jälkeen. Kertoisinko että itkin joka päivä koska tunsin itseni yksinäiseksi ja että koulu meni huonosti tai että tunsin itseni todella epäpidetyksi.  Olin aikeissa vastata kun kuulin nyyhkytystä ja kesti hetki tajuta että se olin minä. Minä itkin. Hänen edessään. Voi ei.

Tunsin Niallin työntävän minua hellästi pidemmälle sohvalla jotta hän mahtuisi viereeni istumaan ja kun hän oli sen tehnyt, hän kietoi kätensä hartioideni ympärille ja kuiskaili korvaani lohduttavia sanoja. "salla, kerro mikä on ?" Nostin katseeni häneen päin ja hän sieppasi peukalollaan pari kyyneltä ja hymyili rohkaisevasti. "mulla on vaan paha päivä" sain soperrettua. Niall pudisti päätään ja katsoi minua vakavasti  "eikun oikeasti. Mä haluan auttaa sua"

"....... ja musta tuntuu että mulla ei oo kovinkaan paljon enää kavereita nyt kun me kaikki vaihettiin koulua ja niin." Keskeytin tarinani siihen. En vaan kyennyt puhumaan enempää sillä tunne sisälläni kasvoi joka kysyi minulta että miksi häntä muka kiinnostaisi ? Katseeni laski hänen vakavilta kasvoilta. Niall tarttui käteeni ja siirsi kahvikupin pois tieltä. "toi kuulostaa kauheelta Salla mutta mä voin kertoa pari asiaa, joiden mä toivon piristävän" Niall sanoi ja vilkaisin häntä "ensinnäkin, mun mielestä sä oot hurjan kaunis, joten en voi ymmärtää miksi sä oot huolissas sun ulkonäöstä. Toisekseen sä oot superhauska ja mukava" Hän sanoi ja tunsin pienen hymyn nousevan huulilleni. Kukaan ei koskaan ollut sanonut minulle noin "toisekseen, tosi ikävää että sulla ei oo enää hyvät välit sun isään ja tiiän että tää kuulostaa kauheelta mutta nyt kun sä oot menettänyt tärkeän ihmisen sun elämästä, sun pitäis korvata se yhtä tärkeellä ihmisellä" Hän sanoi katsoen suoraan silmiini "nimittäin mulla" suuni loksahti auki ja silmäni rävähtivät sepposen selälleen "täh" pääsi suustani ja kaikessa hämmenyksessäni mieleni teki paukauttaa pääni pöytään koska kuulostin niin tyhmältä "niin siis kun mä haluaisin olla sulle tosi tärkeä... vähän niinkun öö yhtä tärkee kuin poikaystävä" hänen äänensä hiipui melkein kuulumattomiin ja hän laski punastuneena päänsä "pidätkö säkin musta?" kysyin liiankin innostuneella äänellä ja hän katsoi minuun kysyvästi "miten niin mäkin" tajusin että olimme olleet tällä kertaa kahvilassa yli tunnin. Se poikkesi rituaalista mutta kumpikaan meistä ei välittänyt "nokun mäkin pidän susta" sanoin hymyillen ja oloni tuntui paljon kevyemmältä kuin hetki sitten. Niallinkin kasvot valaistuivat ja hän hymyili aivan kuin olisi saanut kilon karkkia käsiinsä. "hyvä, sittenhän mä voin tehdä näin." hän sanoi, asetti kätensä poskelleni ja antoi hellän suudelman. "Saanko mä kutsua sua mun tyttöystäväksi nyt" hän kysyi ja nyökkäsin ennenkuin tunsin toisen suudelman huulillani 

Ice dream - Harry one shot Tealle

sori tää ei oo hyvä :c


"Miks sä taas tuut mukaan" Veljeni pyöräytti silmiään ärsyyntyneenä kun istahdin auton takapenkille valmiina lähtemään veljeni lätkäpeliin. En vaivautunut vastaamaan vaan työnsin kuulokkeet korviini ja jätin hänet raivoamaan yksin etupenkille ja lähdimme matkaan. "Noh tea, tuutko sä veljes peliin vai vienkö sut jonnekkin muualle" Otin toisen kuulokkeen korvasta ja käännyin katsomaan autolla ajavaa isääni"tuun peliin ja sen jälkeen meen muualle" vastasin mahdollisimman viattomasti sillä en tosiaan halunnut kummankaan tietävän että en ollut muualle edes menossa "miks sä et voi mennä sinne muualle heti" veljeni tiuskaisi. Hän ei pitänyt yhtään siitä että tulin katsomaan hänen pelejään, mutta minkäs mahtoi kun rakastin jääkiekkoa enemmän kuin mitään, tai siis heti erään pelaajan jälkeen. "no koska en muuten ois saanu kyytii, idiootti" tiuskaisin takaisin ja työnsin kuulokkeet taas korviini.

Matka oli mennyt normaalia nopeammin sillä olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini. Taas kerran elättelin toiveita että veljeni joukkueen uusin pelaaja, Harry, huomaisi minut. Menin jo tutuksi tullutta reittiä paikalleni ja katselin kuinka vastustajat jo lämmittelivät omalla puolellaan ja pikkuhiljaa myös "oma" joukkuueni valui kentälle. Yritin istua aloillani ilman että olisin kiljunut ja hyppinyt kun Harry luisteli kentälle ilman kyprää, tuulen leikkien hänen kiharoillaan ja täydellisten huulien muodostaessa vinon hymyn. Katselin hänen sulavaa luisteluaan ja mieleni teki tietysti mennä mukaan jäälle, olinhan muodostelmaluistelija, eli luistelun rakastaja itsekkin.

 Pojat menivät rinkiin maalin eteen ja antoivat toisilleen viimeisiä tsemppauksia, ennenkuin he huudahtivat joukkueensa nimen ja osa luistellen vaihtoaitioon suoraan eteeni istumaan , ja osa jääden kentälle pelaamaan.

Jokainen katsomosta laski sekunteja pelin alkuun ja vihdoin kiekko tipahti jäähän ja hallissa alkoi kuulua mailojen vaimeat kolahtelut jäähän. Puristin käteni nyrkkiin ja katselin silmä tarkkana peliä ja kun ensinmäisen vaihdon aika oli, Harry luisteli hiljaa kohti vaihtoaitiota ja voin vaikka vannoa että katseemme kohtasivat. Harry istui niin lähelle minua että saatoin kuulla hänen kommentoivan peliä, ja keskittyminen peliin haihtui kun unohduin kuuntelemaan hänen matalaa ja ystävällistä ääntään ja koska se tuli niin läheltä minua, tunsin kuinka kylmät väreet kulkivat selkärankaani pitkin. Ihmisten hurraus kuitenkin havahdutti minut ja käänsin katseeni salamana tulostauluun joka näytti että joukkueeni oli saanut maalin ja se ärsytti etten ollut keskittynyt peliin vaan Harryyn joka ei kuitenkaan huomioisi minua.

Harry pääsi taas kentälle ja hetken aikaa häntä seuratessani huomasin kuinka hänen kyynerpäänsä osui vahingossa vastustajaan ja siitäkös syntyi tappelu. Vastustaja alkoi riehua mailansa kanssa  ja seuraavaksi näin Harryn makaavan maassa ilman kypärää, samalla kun poika hänen päällään löi häntä leukaan. Tuntui että kului sata vuotta ennenkuin poika vedettiin pois. Sain oikeasti varmaan sydärin koko tilanteesta koska en todellakaan kestänyt katsoa kun Harrya lyötiin. Sattuiko häntä ?

Peli päättyi veljeni joukkueen voittoon mikä oli hyvä juttu koska en olisi jaksanut sitä ärjymistä mikä kotona olisi sitten odottanut. Toisekseen peli oli viimeinen tältä kaudelta joten oli hyvä päättää hyvään tulokseen. Kuitenkin olin hieman allapäin sillä en näkisi moneen kuukauteen Harrya, tai edes lätkäpelejä. Yritin kotona kehitellä itselleni muuta ajateltavaa mutta koska se ei tehonnut, päätin lähteä luistelemaan itsekseni.

"mä oon ehkä joku pari tuntia" huudahdin isälle joka sitten lähti kaasuttamaan autollaan jättäen minut jäähallin eteen. Huokaisin ja toivoin ettei jäällä olisi tänään muita jotta saisin ajatella yksin. Astuin pukkariin ja helpotuksekseni näin vain yhdet varusteet roikkumassa naulakossa. Kävelin mahdollisimman kauas niistä ja aloin laittaa luistimia jalkaan. Solmiessani luistimia kuulin hiljaista kiekon paukahtelua aitiosta joten mieleeni tuli ajatus että kannattaakohan minun mennä häiritsemään poikaa jos hän vaikka harjoittelee. Hetken mietinnän jälkeen päätin kuitenkin mennä jäälle joten avasin pukkarin oven ja kaivoin hetken taskujani vain huomatakseni että olin unohtanut lapaset kotiin.
Suuntasin matkani kohti aitiota ja yritin sulkea ammottavan suuni kun näin kuka aitiossa oli. Harry.
Liuin jäälle ja ajattelin ettei hän kuitenkaan tunnistaisi minua. Kuka minä hänelle olisin ? Joukkuetoverin pikkusisko. Pyöräytin silmiäni ja kyyneleet alkoivat sumentaa näköäni tajutessani ettei hän varmaan edes ollut huomannu toista luistelijaa jäällä. Ilmavirta liikutteli hiuksiani kun sulauduin kiihdytyspiruettiin. Vauhti tosin stoppasi kuin seinään ja yhtäkkiä istuinkin maassa "auh" ähkäisin ja hieroin paljaita käsiäni jotka vihloivat nyt kylmän jään takia. "sorisori ihan hirveesti" Harry sanoi ja tunsin itseni punastuvan mutta  onnekseni kylmä ilma punoitti poskiani jo valmiiksi joten sitä ei huomannut "äh ei se mitään " Sanoin ja tartuin hänen ojennettuun käteensä ja hän veti minut ylös. Hän kiersi kätensä lantiolleni pitääkseni minut pystyssä ja katsoi sitten käsiäni. Hän riisui lapasensa, otti käteni ja pujotti lapasen siihen. "e-ei ota sä nää vaa" Sanoin ja olin aikeissa ottaa ne pois mutta Harry nosti kädellään katseeni hänen kasvoihinsa "ei kun mä en haluu että sun käsiin sattuu" Hän sanoi ja seisoi edessäni hetken, katsellen kasvojani ja minä katsellesani hänen. Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen hän luisteli kohti vaihtoaitiota ja tajusin että hetkeni oli mennyt. Ei se hetki hänelle tarkoittanut mitään.

Olin jo itsekkin kääntymässä pois kun kuulin hänen mutisevan jotain "tea, haluutko sä pelata mun kanssa?" Hän huudahti ja onneksi olin selin häneen niin hän ei nähnyt reaktiotani. Kasvoihini ilmestyi täydellinen hymy ja sydän pomppasi kurkkuun. Hän tiesi kuka olin ja hän halusi pelata kanssani! Käännyin häneen päin ja hän heilutti hymyilevänä kahta mailaa ja kiekkoa ja luistelin hänen luokseen ja tartuin toiseen mailaan "kiinni veti" Sanoin, ja vinkkasin silmää. Harry luisteli nauraen perässäni jääaition keskelle ja asetti kiekon maahan. Osuin ensinmäisenä keikkoon mutta se sinkosikin aivan muualle minne sen piti. Harry ei ehtinyt edes luistella kiekon perään vaan nauroi melkein vatsakippurassa ennenkuin lähti sitten hymyillen perääni kun olin jo lataamaassa kiekko kohti hänen maaliaan. Harry kuitenkin helposti esti kiekon kulun ja tähtäsi sen suoraan minun maaliini. Mutristin suutani muka harmistuneena ja me molemmat purskahdimme nauruun.

Hetken pelailun jälkeen me molemmat olimme saaneet kiitettävästi maaleja mutta minä kuitenkin voitin, tosin Harry väitti kiven kovaan että hän ei pelannut täysiä ja että hän herrasmiehenä antoi minun voittaa ja minä väitin etten uskonut häntä vaikka hän ei tietenkään pelannut niin hyvin kuin osasi. Nyt luistelimme kenttää ympäri ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välissä. Harry kertoi että oli heti tunnistanut minut ja se lämmitti sydäntäni.

Olin juuri opettamassa Harrylle jotain piruettia mutta puhelimeni pärähti soimaan ja pettymyksekseni se oli isä "mun pitää varmaa mennä ku saan isältä kyydin" Sanoin ja olin juuri vastaamassa "sano sille että mä voin heittää sut ku mulla on toi mopo" Harry sanoi ja hymyili. Tein niinkuin hän ehdotti ja luistelun jälkeen kävimme vielä hallin kafetaariossa ja vietimme siellä parisen tuntia lisää. Sovimme tapaavamme joka torstai samassa paikassa ja samaan aikaa jäähallissa ja pikkuhiljaa suhteemme kehittyi niin pitkälle ja pystyin jo sanomaan häntä poikaystäväkseni.

you'd fix everything

pongasin tän jostain netistä, ja tää sai mut jotenki nii kovin itkemää joten päätin tän jakaa teiän kaa


“I just don’t know what to do.” Niall whispered, his hands twisted through his hair. A tear dropped onto the ground, soaking into the soil.“Louis doesn’t talk anymore.” He sniffed quietly, his breathing ragged. “Ever since Harry lost it, he’s been inconsolable!” Liam stayed silent, leaving Niall to cry by himself.“Harry is just too out of control. He was arrested, Liam! Arrested!” The air was icy, the ground soft and damp. A quiet breeze rustled nearby trees, the leaves falling off in preparation for Winter.He’s so quiet. Niall thought to himself.“I mean, I knew he was doing drugs, but I didn’t know he was dealing too.” His voice broke slightly as he thought back to the pictures. With a shaved head, bloodshot eyes and a whole arm of tattoos, Harry’s mugshot looked nothing like him. Nothing like the charming boy he used to be. There were no dimples, no curls and not a single piece of happiness left in his eyes. Niall had to stay away from all newspaper stands because he couldn’t stand the sight of Harry anymore.“Louis was just so distraught, he had to go. There was no choice, the doctors forced him.” His throat closed up as the memories flooded back to him. He shakily brushed his fingers over blades of grass, wiping off the tiny droplets of rain. Or maybe they were tears, he couldn’t tell. “I visited him today. He’s not doing so well, I don’t think he recognised me.” Niall whispered. Suddenly, his eyes popped open as a thought came to him.“You should visit him Liam! It might help him get better!” He said excitedly, his voice echoing gently.Liam didn’t say anything and Niall’s face dropped again.“No, you’re right, nothing will help him get better.” His fingers fiddle with his t-shirt, tracing the 1D symbol over and over again. The t-shirt was stained and slightly torn. He felt so alone. So helpless and alone.“Oh and Zayn,” Niall suddenly looked up again. His jaw trembled as he tried to force the words out. Relaying everything to Liam was painful, it brought it all back. “Zayn has gone completely AWOL.” He choked out.“I haven’t talked to him since… since…” Niall trailed off.When was the last time I talked to Zayn? He asked himself, stomach clenching at the thought.Zayn had moved away from the other boys after the band fell apart. He couldn’t stand being associated with a failed music group, it was too embarrassing for him.“Well, I haven’t talked to him in a while.” Niall finished, feeling defeated.He rubbed his fingertips along the stubble on his chin, trying to remember the last time he shaved. There was a familiar hole in the knee of his pants, which hadn’t been changed in weeks.“Why did you have to leave?” Niall asked suddenly, his voice rising. “If you had of just stayed with the band, everything would be okay!” Built up anger bubbled over as he started screaming and crying at the same time.“NONE OF THIS WOULD BE HAPPENING IF YOU WERE HERE!” Liam’s tombstone was barely visible through his tears, but Niall still managed to drag himself over to it. As he ran his fingers over the polished rock, he thought back through everything. The X factor house, the live shows, the record deal, the signings, the concerts, the award shows, the tours, the sold out arenas… the accident.That was the end of it all. When that car smashed into Liam, when it selfishly took him from their lives, it all disappeared. Everything they worked for went down the drain. They weren’t One Direction without him. They weren’t anything without him.“I just miss you.” Niall whispered.“I want to fix everything… but I can’t. I know I can’t” His voice was barely audible as he curled up on top of the grave.“I also know that you could. You always fixed everything Liam.” Niall started to weep into his hands, reality hitting him harder than ever.“You were my best friend, but you just left me.” He said in a high pitched voice. “You left me alone and I don’t know what to do anymore!” Convulsing with sobs, Niall started to hyperventilate.Hours passed and he watched the orange sun fade into a black night. “I just wish I could talk to you.” He whispered to Liam as he drifted off to sleep.And in those last few seconds of consciousness, he heard a faint voice whisper back“You can.” 

I found you - Zayn one shot Aadalle

hhahah en voinu vastustaa tekemästä noin kakkakliseistä loppua XDDD joo sori kirjoitustaidot 10+ joten sori jos on huono :c


"Äiti mä en saa mitään selvää-haloo?" Olin heittää puhelimeni maahan koska olin niin turhautunut siitä että puhelu katkesi, tyypillistä tuuriani, ajattelin kun katsoin epätoivoisesti minua ympäröiviä isoja ja korkeita taloja. Käännyin katsomaan taakseni saadakseni jotain selkoa edes siitä, mistä olin tulossa mutta olin totaallisen epätietoinen olinpaikastani joten istahdin huokaisten lähimmälle penkille ja hautasin kasvoni käsiini. Olin niin hermostunut ja vihainen siitä että jäin vaivaisen yhden pysäkin liian aikaisin, mutta näköjään lontoossa se tietää sitä että eksyy täydellisesti jos ei ole asunut kaupungissa kuin pari viikkoa. Hieroin vähän aikaa ohimoitani ennenkuin kaivoin taas puhelimeni taskusta ja kauhukseni näin että siinä oli enää 15 prosenttia akkua. "Just" sanoin laittaessani kännykän takaisin taskuuni ja yritin ajatella selkeästi ja onnekseni keksin mennä kysymään jostain kaupasta. Nostin takinkauluksen ylös ja tungin kädet taskuuni noustessani kävelemään kohti jotain kauppaa hyisessä tuulessa ja pienessä tihkusateessa. Kävellessäni tajusin ettei mitkään pikkukaupat olleet auki enää tähän aikaan illasta, eikä mitään tavarataloja näkynyt lähistöllä. Ihmisiäkään ei sään takia näkynyt kävelevän kaduilla. "ei oo totta" kiljahdin turhautuneena ja lämähdin istumaan samalle penkille jolla aikaisemmin olin mutta nyt se oli jääkylmä ja märkä sateen ja tuulen takia. Vaikka en ikinä antanut tunteideni tulla pintaan, en itkenyt juuri koskaan ja selvitin asiat aina puhtaalla järjellä, purskahdin itkuun sillä minulla ei ollut hajuakaan missä olin. Kyyneleet valuivat poskilleni ja kämmetkin kostuivat samalla kun hautasinkasvoni käsiini ja jatkoin itkemistä tietoisena siitä että ketään ei ollut lähistöllä.

"ööm.. anteeksi mut ootko sä kunnossa" Hätkähdin säikähdyksestä tuntiessani pienen kosketuksen olkapäässäni ja ilahtuneena käännähdin katsomaan henkilöä joka seisoi penkin vieressä. Ilahtuneisuus kuitenkin muuttui nopeasti nolostuneisuuteen kun tajusin että tuijotin ehkä maailmankaikkeuduen komeinta poikaa itkuisena ja hiukset aivan lättänänä sateesta. Rupesin nopeasti kuivaamaan kasvojani hihansuulla ennenkuin vastasin "ööm ei täs mitää, mä oon vaa vähä eksyny" Sanoin vieläkin ottaessani levinneitä meikkejä pois kasvoiltani ja huomasin pojan istuvan viereeni penkillä mutta noustessaan nopeasti ylös huomatessaan että penkki oli märkä. "mä voin kyllä auttaa, tunnen paikat aika hyvin" Hän sanoi ja käännyin tarkastelemaan häntä kunnolla ensimäistä kertaa. Musat hiukset vähän pörrössä, tummat ehkä hieman salaperäiset silmät, pieni parransänki ja maailman ihanin tyylitaju, mieheksi siis. "öö joo se ois tosi kiva" naurahdin ja nousin penkiltä. Selostin hänelle minne minun olisi pitänyt mennä ja kuinka olin eksynyt ja onneksi hän tiesi paikan. "mutta ennenkun sä meet minnekkään, otan velvollisuuden viedä sut mun kotiin vähän kuivattelemaan ja juomaan vaikka teetä" hän sanoi osoittaen isoa taloa aivan nenämme edessä. "asutko sä tossa vai" esitin tyhmän kysymyksen sillä hän oli jo avaamassa ovea. Hän piti ulko-ovea auki ja odotti että menisin sisälle hänen edellään. Epäröin hetkisen, mutta astuin kuitenkin sisään koska tyyppi vaikutti mukavalta eikä minua huvittanut seistä märkänä pihalla.

"Mä oon muuten Zayn" Hän sanoi ja sulki ulko-oven perässämme ja riensi ottamaan takkini jonka hän sitten ripusti johonkin kuivauskaappiin "Aada" Sanoin ja hymyilin hieman jatkaessani hulppean talon katselemista. "Tää on iha sairaan hieno talo" Sanoin ja seurasin katseellani suuria ja avaria huoneita jossa oli kalliin näköisiä esineitä ja suuria ikkunoita joista avautui kaunis maisema "kiitos" Hän sanoi ja johdatti minut keittiöön jossa hän laittoi tee veden kiehumaan "ömm mitä teetä sä haluisit" Hän kysyi kaivelessaan kaappeja ja ojentaessaan minulle mukin. Pyynnöstäni hän laittoi meille molemmille vanilja teetä ja odottaessaan veden kiehumista hän istui pöytään minua vastapäätä " asutko sä täällä ihan yksin?" kysin ja hän nyökkäsi jonka jälkeen oli hetki hiljaista kunnes hän nousi ja kaatoi vedet kuppeihimme. Riisuin märän hupparini ja laitoin sen viereisen tuolin selkänojalle kuivumaan. "ootko sä asunut kauan täällä" Zayn kysyi ja pudistin päätäni "no en" hyvä et mulla just ja just on oma asunto.. siks mä varmaan tänääki eksyin" Sanoin hieman huvittuneena ja Zaynkin naurahti enkä voinut olla ihailematta hänen suloista hymyään. "mä oon asunu tääl vasta 3 viikkoa" jatkoin lausetta ja hörppäsin teetä joka olikin liian kuumaa joten nielaisin tulikuuman nesteen nopeasti alas kurkusta ja purskahdin nauruun johon Zayn yhtyi myös. "oliko sulla sitten kiire ? tai siis...." pudistin päätäni ennenkuin nolostuneena myönsin että olin vain lähdössä kotiin ystävältäni mutta olin jäänyt yhden pysäkin liian aikasin junasta.

Teen jälkeen olimme siirtyneet olohuoneeseen jossa olimme molemmat jääneet katselemaan telkkaria ja juttelemaan tekosyynä se että odotimme vaatteideni kuivumista. En tiedä Zaynista, mutta olisin voinut jäädä siihen vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Zaynille oli nimittäin  tosi helppo puhua sillä hän oli hyvä kuuntelija ja vaikutti todella empaattiselta. "noh eiköhän lähdetä" pakottauduin viimein sanomaan vaikka en olisi ollenkaan halunnut lähteä. Zayn auttoi takin ylleni ja johdatti minut sitten autotalliin jossa oli iso valkoinen avoauto ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun tuijotin sitä suu auki. Zayn naurahti hieman omahyväisenä ja avasi auton oven minulle josta kipusin sisälle istumaan. Seurasin kuinka Zayn kiersi auton kuljettajan puolelle ja peruutti pois tallista.

Saavuimme liiankin nopeasti pienen rivitalo asunnon pihaan mikä oli säälittävä verrattuna Zaynin taloon mutta se ei näytänny häntä haittaavan kun hän asteli suoraan ovelle ja odotti minun avaavan oven "haluutko sä ny tulla käymään meillä" naurahdin ja hän astui sisälle vaivautumatta edes vastaamaan. Suljin oven perässäni ja katselin kuinka hän kierteli asunnossani "sulla on vielä vähän tavaroiden purkamista" Hän huomautti ja nyökkäsi kohti pahvilaatikkoja "joo noin on kaikista painavempia tavaroita, niin siks ne on siinä" Sanoin ja ripustin takkini naulakkoon, jonka jälkeen kävelin hänen luokseen. "Hän tuijotti laatikoita vähän aikaa ja otti sitten läheisen lipaston päältä kynän ja alkoi kirjoittaa jotain yhteen pahvilaatikkoon."noh, mä tästä lähdenkin" Hän sanoi ja suuntasi kohti eteistä, toisinkuin minä olin lähdössä katsomaan pahvilaatikon raapustusta "hei, etkö sä meinaa mua saattaa ulos" Hän kysyi joten en ehtinyt laatikolle asti vaan tein niinkuin hän halusi.

Kun Zayn oli lähteny vaelsin takaisin pahvilaatikon luokse johon hän oli kirjoittanut
Jos kaipaat näiden kanssa apua niin soita
0359503490495
ps, tarviin sitten tietysti palkaksi vaikka pienen ravintolareissun mun piikkiin
x Zayn
Hymyilin itsekseni ja tallensin numeron puhelimeeni.

Heti seuraavana päivänä soitin Zaynille ja melkein kymmenessä minuutissa hän oli ehtinyt asunnolleni söpöissä farkkushortseissa ja paidassa jossa oli joku epämääräinen sarjakuva sekamelska. Paita kuitenkin paljasti hänen tatuoitinsa täydellisesti ja minun teki kovasti mieli mennä koskettamaan jokaista niistä. Nostin katseeni ja huomasine että hänkin katseli minua hymyillen. Olin myös pukenut mustat ja revityt farkkushortsit ja ruutupaidan ja hiukseni olivat nutturalla ja otsatukkaa piti huivi. (katso asu tästä ) Punastuin hieman Zaynin katseen alla "noniin siis noi ja noi laatikot tyhjennetään tänään" Sanoin ja aloimme toimeen.

Parin tunnin aherruksen jälkeen olimme saaneet laatikot purettua ja kuten Zayn oli sanonut hän vei minut kahville ja aika meni liiankin nopeasti koska juttumme luisti yllättävän hyvin ottaen huomioon että olimme
tunteneet ehkä päivän. Luulin että tästä voisikin tulla jotain.

Parin viikon aikana olimme saaneet jokaikisen laatikot purettua ja siitä pari viikkoa eteenpäin saimme tavarat järjesteltyä talooni. Zayn tuli silti jokapäivä käymään meillä vaikka laatikoita ei enää ollut olemassakaan mutta ei se minua haitannut, päinvastoin tämä kuukausi oli ollut paras pitkiin aikoihin sillä oloni oli kevyempi ja vapaampi sillä olin saanut purkaa ajatuksia hänelle ja toisinpäin. Ymmärsimme toisiamme valtavan hyvin ja joka ilta kävimem yhdessä kävelemässä kotini lähialueilla joten nyt oli kaupunkikin paljon tutumpi kuin ennen.  Eräänä iltana kun olimme kävelemässä jonkin puiston vieressä meitä vastaan käveli nuori pariskunta "voi katso heitä, tuollaisia mekin olimme joskus aikoinaan" mummo sanoi paapalle joka vain hymyili meille. Vaidoimme Zaynin kanssa oudoksuen katseet ja jätimme kommentit omaan arvoonsa mutta kun kävelimme jonkin kaupan ohi jonka ikkunoista heijastui meidän kuvajaisemme, huomasin että me pidimme käsistä kiinni. Pysähdyin ja jäin tuijottamaan kuvaa jossa oli kaksi pitkää ihmistä, nätti, vaaleahiuksinen tyttö, joka näytti rakastuneelta ja siltä kuin mikään ei voisi pilata hänen hymyään ja mustahiuksinen komea poika, joka näytti onnelliselta ja siltä ettei mikään voisi erottaa näitä kahta nuorukaista. Zaynkin huomasi kuvajaisen ja minusta tuntuu että se jotenkin avasi meidän molempien silmät sillä kun pääsimme takaisin talollemme "huuhuh, sä tapat mun selän" Zayn sanoi ja kun en tajunnut käänsin katsomaan häntä kummaksuen "siis kun me joudutaan taas pakkaa noit sun laatikoita" Zayn sanoi pyöräyttäen silmiään ja koska en vieläkään tajunnut vaan tuijotin häntä jotta saisin jutusta kiinni. Zayn vain naurahti ja kohotti kasvojani hellästi ja kuiskasi "koska ois tosi kiva jos sä muuttaisit mun luokse pian" ja suuteli minua. 

tästä alkoi onnellinen suhde joka kirjaimellisesti loppui toisen kuoltua

Nefer felt like this before - 14

haha pitkästä aikaa ! tää luku on tosi lyhyt mut halusin välttämättä jättää sen tohon kohtaan >:D joo enjoy, en oo ihan varma millon tulee seuraava luku mut oon täs alotellu kirjottaa one shottei ((:

Niall:

Katsoin tympääntyneenä kuinka Sally yritti kiinnittää huomioni maailmankaikkeuden lyhyimmällä hameella ja avonaisimmalla paidalla mutta rehellisesti sanottuna se kalvoi sisällä vain pienoista kuvottavuutta. Miten joku pystyi liikkumaan noin ulkoilmassa ? ”Niall herää!” Säpsähdin mietteistäni ja nostin katseeni juomastani Sallyyn joka vinkkasi heti silmää kohdatessaan katseeni mutta en vastannut eleeseen mitenkään ”höh, älä ny oo tommonen Niall” Hän tarttui käteeni ja veti minut tanssilattialle. Vaikka Sally oli vanha ystäväni, olin alkanut tuntea hänet vähän uhkaksi Saraa vastaan sillä Sally selvästi halusi kanssani jotain enemmän kuin vain ystävyyttä, joten siksi olin ottanut tehtäväkseni hänen välttelynsä. Koko illan tunsin halua juosta karkuun, juosta sairaalaan saran luokse. Koko ajan ajattelin että entä jos Sara joutuu heräämään kylmässä sairaalahuoneessa yksin. ”Hei Sally musta tuntuu et mä lähen ihan kohta” Sanoin ehkä jopa hieman tympeästi kun hän tanssi edessäni ”häh?” hän nauroi kuin jollekkin hyvällekkin vitsille mutta kun hän huomasi etten nauranut, hänkin vakavoitui ”siis ootsä tosissas? kello on vasta kaks yöllä” Huokaisin ja tartuin juomaani juodakseni sen loppuun ”joo mutta mun pitää mennä huomenna aikaisin Saran luo sairaalaan kun sillä on tärkee leikkaus” Sally pyöräytti silmiään mikä sai jonkin kiehahtamaan sisälläni ”siis cmoon Niall! eihän tosta Sarasta oo kun vaa harmia sun elämässä? sehän on vaa joku ihme taakka joka asuu jossain suomessa ja jota sä et melkee ikinä nää?” Lähdin raivoissani kävelemään ulos baarista sillä en halunnut jäädä kuuntelemaan hänen pötypuheitaan enää hetkeksikään.

Kuulin Sallyn korkkareiden juoksun takaatani ja juuri kun pääsin ulos ovista Helsingin viileään ilmaan Sally tarttui minua kädestä ja kieräytti ympäri ”kuuntele” hän kivahti ja kun en aikonut enää huomioida häntä, hän otti toisenkin käteni kiinni ja pakotti minut kääntymään uudelleen häneen päin ”kuuntele!” hän toisti ja veti sitten henkeä, selvästi harkiten sanojaan ”Mulla ei oo mitään Saraa vastaan, mutta mun mielestä sä ansaitset jotain PALJON parempaa ? Musta sun ei tarvis koko ajan huolehtii, mä asun samassa maassa sun kanssa herran jumala sentään, mä osaan käyttäytyä julkisuudessa ja ennen kaikkea me ollaan tunnettu kauemmin” Yritin hillitä raivoa joka kasvoi hetki hetkeltä suuremmaksi. Miten hän kehtasi edes väittää että Sara olisi taaka ? Sitä paitsi hän muuttaisi heti takaisin englantiin kunhan saisi työnsä takaisin. ”sä et tiedä mitään” Sanoin hampaitteni välistä ja olin juuri lähtemässä kun tunsin hänen huulinsa omillani ja alkushokin jälkeen vetäydyin heti pois ”mitä hem-” se oli viimeinen pisara ”No Niall ? Mä olin varmasti parempi kun Sara. Mä tiiän että mä oon parempi, ja aivan varmasti oot samaa mieltä” En jäänyt kuuntelemaan häntä enää ollenkaan vaan lähdin tarpomaan kohti lähintä taksia ”Niall” kuulin huudon takaatani ”mee sä takas sinne englantiin, en haluu puhuu sulle vähään aikaan” huusin raivoissani.  Istuin taksiin ja kerroin hotellin osoitteen jonne kuljettaja lähti minua hiljalleen viemään.

Saavuin rättiväsyneenä ja vieläkin raivoissani Liamin ja minun huoneeseen jossa Liam jo nukkui. Heitin päällysvaatteet sängyn vierelle ja kipusin suoraan sänkyyn. Huoneessa oli hiostava ilma joten kääntelehdin hieman enkä saanut ollenkaan unta. Kaivoin kännykkääni tyynyn alta ja katsoin kelloa joka näytti neljää yöllä. Yritin vielä pari minuuttia saada unta kunnes tajusin että oli vain yksi paikka jossa voisin tällä hetkellä nukkua, sairaala. Hetken mielijohteesta puin vaatteet taas päälleni ja lähdin ulos. Noin puolentunnin etsinnän jälkeen löysin yhden yksinäisen taksin joka onneksi pystyi viemään minut sairaalan. Maksoin matkan ja kiiruhdin oville joka oli lukossa. Tungin kädet taskuuni ja aloin kuumeisesti miettimään mitä tekisin. Juuri kun olin istahtanut läheiselle penkille huomasin valokeilan ja suuntasin sitä kohti ja tapasin vartijan. ”ömm hei” sanoin ottaakseni selvää kuinka hyvin mies puhui englantia ”hei, mitä teet täällä?” hän kysyi ja onnekseni hänen kielitaitonsa oli hyvä. ”mun tyttöystävä on tuolla ja mä en saa unta jos en voi viettää yötä sen kanssa” koska mies ei vaikuttanut kovinkaan vakuuttuneelta ” se on oikeesti tosi sairas ja sillä on huomenna leikkaus joten tää voi olla meiän yhtenen vika yö” Mies oli hetken aikaa aivan hiljaa ja tiesin jo hänen kieltäytyneen mutta hän huokaisi syvään ”VAIN tän kerran, ja saat muuten olla varma että saatan sut sinne tyttös luokse” Olin lauseen puolessavälissä jo juossut oville ja hyvä etten hyppinyt kuin mikäkin kerjäävä koira. Mies avasi oven ja lähdin ohjastamaan häntä Saran luokse ja kun olimme päässeet perille mies jatkoi matkaansa ja minä asetuin huoneen pienelle sohvalle nukkumaan josta näin Saran rauhaisat kasvot täydellisesti.

”Niall?” kuulin Saran äidin äänen vierestäni samalla kun hän puristi olkapäätäni. Heräsin hiljaa sairaalan sohvalta ja kun huomasin että huoneessa oli muitakin nousin samassa ylös ja katsoin kelloa. Saran oli määrä lähteä leikkaukseen näillä minuuteilla joten minun anettiin esihyvästellä hänet siltä varalta että hän ei selviytyisikään, mitä en tietenkään antanut tapahtua sillä eihän hän voinut jättää minua yksin ?  Sivelin hänen viileää kättään ja katsoin hänen tyyniä kasvojaan. ”lupaa että sä tuut takaisin” Kuiskasin kun siirsin hiussuortuvan hänen korvansa taakse ja painoin suudelman hänen huulilleen. Painoin vielä hetkeksi otsani hänen otsalleen ja suljin silmäni, yrittäen vetää läheisyyden tunnetta itseeni ihan sitä varten jos läheisyyteen ei enää olisikaan mahdollisuutta. Hetken päästä lääkärit tulivat viereeni ja laskivat käden olkapäälleni, ihan kuin se muka lohduttaisi. Liam, Harry, Zayn ja Louis kävelivät ovesta sisään  juuri kun Saraa alettiin viedä kohti leikkaussalia. Istahdin takaisin sohvalle jossa olin nukkunut ja hautasin kasvoni käsiini samalla kun pojat tulivat istumaan viereeni. ”kyllä hän selviää” Liam kuiskasi mutta hänen äänensä ei ollut kovinkaan vakuuttava.

!!

heips kaikki (:

ootte varmaa huomannu etten oo kirjottanu pitkään aikaan ?

joo mulla on ollu aika kiire ja on nyt tää pari vikaa viikkooki joten siks kirjottelen sitten kun kesäloma alkaa (:!

kiitti kun ootte jaksanu olee kärsivällisii ja ihania :3

- llyricsgirl

Never felt like this before - 13

OON TOSITOSI PAHOILLANI TÄSTÄ TAUOSTA MUTTA mulla on meneillään peruskoulun vika jakso niin pitää panostaa ihan hirveesti kouluun ja tottapuhuen en oo kauheesti ollu koneel ku sain uuden puhelimen missä on tosi nopee netti niin oon käyttäny sitä. LUPAAN RYHDISTÄYTYY x

Liam:

”Niall me tultiin” huudahdin kun astuimme ovesta sisään. Hiljennyimme kuitenkin kaikki kun näimme hänen istuvan seinää vasten ja kun hän nosti päänsä hänen hiuksensa olivat sotkussa ja silmät aivan punaiset itkusta. ”eikai hän..?” Kuulin Harryn kuiskaavan vierestä samalla kun kyykistyin Niallin viereen lattialle ja muut tekivät samoin ”miten hän voi ?”  Hän pudisti päätään ja ehdin jo pelätä pahinta ” S-saran sydän ei kestänyt l-leikkausta ja meidän täytyy odottaa uutta s-sydäntä mutta lääkärit eivät ole varmoja onko sellaista tarjolla t-tarpeeksi n-n-nopeasti” Niall sopersi ja olin aivan varma että hän alkaisi itkemään hetkenä minä hyvänsä. Kukaan meistä ei oikein osannut sanoa mitään sillä tilanne oli aivan kamala. Istuimme hänen viereensä enkä tajunnut kuinka hän muka voisi olla huomenna missään nimikirjoitustilaisuudessa. Huokaisin ja pudistin päätäni ja aivan kun Louis olisi lukenut ajatukseni ”me voidaan varmaankin skipata se tilaisuus” hän hädintuskin kuiskasi mutta Niall vain pyöritti päätään ”ei, sara toipuu kyllä. Mun istuminen täällä ei auta mitään” Hän sanoi ja tunsin sääliä häntä kohtaan. Entä jos Sara ei selviydykkään. Miksi hän uskoo niin kovasti hyvään loppuun jos sitä ei tulekkaan ? En halua nähdä sitä Niallia joka tulee syntymään jos Sara kuolee.

Meitä tultiin hakemaan hotellille ja heti kun pääsimme autoon Niall nukahti pää olkapäälläni. Hän ei varmasti ollut nukkunut tuntiakaan koska hän oli niin huolissaan Sarasta. Toivoin vain että huominen tilaisuus sujuisi ongelmitta. Saavuimme liian pian hotellille ja Niall joutui heräämään rauhallisesta unesta. Meille oli koottu pitkä pöytä hotellin suureen aulaan jossa odotti jo satoj tyttöjä jännittyneinä ja pieni hymy nousi huulilleni sillä rakastin sitä kuinka sain tehdä heidät onnelliseksi vain ilmaantumalla paikalle. Istuimme jokainen pöydän ääreen ja jono alkoi liikkumaan. Monet tytöt itkivät kuten tavallista ja vilkuilin aina sivusilmällä Niallia sillä en tiedä miten hän reagoisi itkeviin faneihin mutta tuntui kuin hän olisi faniensa takia piristyny ja koonnut itsensä jotta hän ei olisi aiheuttanut huolta kenellekään. Halasin ilomielen montaa tyttöä ja jos totta puhutaan kaipasin haleja sillä olin itsekin surulinen Saran takia.

Loppupäivästä käteni alkoi krampata ja huokaisin hiljaa helpotuksesta kun huomasin että tyttöjä ei ollut enää paljoa jäljellä. Autoon kapuessamme rupesimme tutkimaan kirjeita ja lahjoja joita olimme faneiltamme saaneet. Niallin tahdosta olimme matkalla takaisin sairaalaan ”hei kattokaa kui hyvä piirros” Zayn ja nosti paperin ilmaan jossa oli hänen kasvonsa ja osoitti sitten itseään ja kieltämättä pirrustus oli aivan upea. Vilkaisin Nialliin joka oli syventynyt johonkin kirjeeseen ”mitä sä sait Niall?” Kysyin koska hänen ilmeensä oli aika vakava. Niall vain huokaisten ojensi paperin minulle ja siirtyi sitten välinpitämättömästi seuraavaan. Aloin lukemaan kirjettä.

Rakas Nialler,

tiedän että sara on sairaalassa ja siksi pyydänkin että lähtisit mun kanssa ulos.

Kai sä tiedät että se ei vaikuta saran parantumiseen yhtään ootko siellä vai et !

Mä voin auttaa sua unohtamaan koko tän jutun, mä voin auttaa sua pitämään hauskaa!

Tää koko sara juttu vaan stressaa sua mikä ei oo hyvä koska sulla on muutenkin niin kiireinen työ.

Varmaan ihmettelet miks kirjotin sulle ”fanipostia” – siks koska sä et vastaa mun viesteihin tai puheluihin.

Kiitä siskoani tän kirjeen välittämisesta x

sally x

Katsoin kysyvästi Nialliin joka oli entistä ärtyneempi katsoessaan puhelinta. ”33 viestiä” hän huokaisi ja nosti puhelimen korvalleen. Toisesta päästä alkoi kuulua iloinen naisääni puhumassa ”en mä en lähe ulos tänään..- en huomennakaan” Niall kuunteli kiihtyvää puhetta ja pyöräytti sitten silmiään ” ihan sama perjantaina sitten” sanottuaan sen hän laittoi puhelimen ärtyneenä taskuun ja olimmekin jo sairaalan pihalla.

Niall:

Saapuessamme Saran huoneelle, näin kuinka oven edustalla seisoi hänen äitinsä ja pari lääkäriä. Saran äiti oli silminnähden musertunut ja hän itki hyysterisesti ja paniikki alkoi vallata minua. Pojat jäivät odottaman taka-alalle kun itse riensin kuulemaan lääkäreitä. Saavuin maikalle ja molemmat lääkärit vain nyökkäsivät ja jatkoivat Saran äidin rauhoittelua. Monen vuoden tuntuisen ajan jälkeen lääkärit kääntyivät ja selittivät koko jutun. Saran sisko, Sofia oli saanut niin suuret vauriot ettei hän millään selviytyisi hengissä ja koska Saralle ei saataisi tarpeeksi nopeasti sydäntä, jouduttaisiin hänelle siirtämään Sofian sydän. Ainut ongelma oli se että pystyisikö Sara elämään sen kanssa että hänen sisällään on hänen siskonsa tärkein elin. Olin salaa iloinen että Saralla oli mahdollisuus selvitä hengissä mutta olin silti järkyttynyt koko asiasta. Sofia oli ollut todella mukava ja tiesin kuinka tärkeä hän oli Saralle mikä sai minut pelkäämään saran reaktiota. Pelkäsin että hän ei kestäisi tätä kaikkea. ”Milloin meinasitte leikat hänet?” Kysyin ja sain vastaukseksi sunnuntain. Menin kertoman pojille hyvät ja huonot uutiset ja vaikka tunnelmassa saattoi aistia huojennusta, olivat kaikki silti silminnähden shokissa. Pojat sulkivat minut ryhmähaliin mikä helpotti oloani sillä tiesin että he eivät koskaan jättäisi minua. Minulla oli aina 4 parasta kaveria jotka olivat aina tukenani.

Koska olin luvannut mennä Sallyn kanssa ulos kävelin kohti pientä baaria jonka edessä hän jo odotti. Minua ei todellakaan huvittanut juhlia yhtään vaan odotin jo malttamattomana sunnuntaita jolloin olisi Saran leikkaus. ”Niallllll!” Kuulin huudon jonka jälkeen tunsin jonkun roikkuvan niskassani. Huokaisin ja seurasin Sallya baariin ja vaikka ilta oli vasta alkanut, halusin jo kotiin.