HEI OON TOSI PAHOILLANI KAHEST ASIASTA
1. siitä etten oo kirjottanu piiiiiiitkääään aikaaan mut en tajunnu kui kiire mulla ois kesäl! toivottavasti teilläkin on ollu puuhaa ni ette oo huomannu mun epäaktiivisuutta
2. siitä että tää meni vähän juonitoiveen vierestä tää tarina mutta mä toivon että tää kelpaa :3
AINIIN
mun piti kiittää teitä kaikkia kaikista ihanista kommenteista, ootte ihania ♥☻
katso asu TÄSTÄ
Katsoin itseäni peilistä ja pitkästä aikaan soin itselleni edes pienen hymyn osoitukseksi siitä että olin onnistunut valitsemaan kelpaavat vaatteet. Ehkä tänään pystyisin liikkumaan ulkona ilman että huolehdin koko ajan ulkonäöstäni ? Tartuin kangaskassiini ja pujotin valkoiset balleriinani jalkaan ja suuntasin kohti skootteriani.
Kesti vain 15 minuuttia ajaa tutulle kahvilalle jolla olin käynyt samaan aikaan joka lauantai nyt melkein vuoden ajan. Sammutin skootterini ja katselin pientä kuppilaa. Häntä ei ollut siellä vielä. Asetin kypäräni roikkumaan ohjaustangosta ja istuin vielä hetken. En ymmärrä miksi jaksoin vielä käydä täällä. Minulla oli paljon muutakin ajateltavaa kuin istuskella jossain kahvilassa ihmisen kanssa jota rakastin sydämeni pohjasta mutta silti meidän välisemme suhde ei liikkunut eteenpäin. Hän soi minulle ajastaan tunnin viikosta ja olin kuin lumoutunut edes siitä.
Mietteeni katkesivat kun huomasin hänen kävelevän kahvilasta sisään. Huokaisin syvään, otin hymyn kasvoilleni ja kävelin sisään. Tästä tulisi tänään vaikeampaa kuin yleensä sillä huomasin tunteeni häntä kohtaan vasta vähän aikaa sitten.
"Moi Niall!" Sanoin hymyillen ja löin itseäni sisältäpäin koska kuulostin niin tekopirteältä kuin olla ja voi mutta onneksi Niall ei näyttäny huomaavan sitä "Moi Salla!" Hän sanoi ja nousi sohvalta halaamaan minua. Istuin häntä vastapäätä ja asetin laukkuni viereeni. Katselin hänen kasvojaan jotka olivat keskittyneet kahvilaan menuun. Hänen ei olisi tarvinnut katsella sitä sillä tiesimme molemmat mitä otimme sillä tilauksemme oli aina ollut sama koko vuoden ajan.
Niallin hiukset olivat hieman sotkussa mutta silti se näytti aivan kun kampausta olisi tehty monta tuntia. Hänen huulensa liikkuivat hiljaa ruoka-annosten nimien mukaan ja välillä hän nuolaisi huuliaan jotta ne eivät kuivuisi. En tajunnut hänen huomanneen tuijotustani ennenkuin katseeni osui hänen taivaansinisiin silmiin jotka kauhukseni katselivatkin minua. "mitä" hän kysyi huvittuneena ja mieleni teki kuristaa itseni koska punastuin "e-ei mitään" sanoin hymyillen ja onnekseni tarjoilia tuli ja sanoimme yhtä aikaan "vakio" ja tarjoilia lähti hakemaan annoksiamme.
Istuimme siinä hetken hiljaa, molemmat vilkuillen toisiaan vuorotellen ja luullen ettei toinen huomannut. Hautasin kasvoni käsiini yhtäkkisen päänsäryn takia. "ootko sä kunnossa ?" Niall kysyi ja yhtäkki en tienny mitä vastata. Kertoisinko että en kestänyt sitä että jokaikinen päivä jouduin kestämään kamalaa painetta omasta ulkonäöstäni tai että välit isääni olivat historiallisen huonot vanhempieni eron jälkeen. Kertoisinko että itkin joka päivä koska tunsin itseni yksinäiseksi ja että koulu meni huonosti tai että tunsin itseni todella epäpidetyksi. Olin aikeissa vastata kun kuulin nyyhkytystä ja kesti hetki tajuta että se olin minä. Minä itkin. Hänen edessään. Voi ei.
Tunsin Niallin työntävän minua hellästi pidemmälle sohvalla jotta hän mahtuisi viereeni istumaan ja kun hän oli sen tehnyt, hän kietoi kätensä hartioideni ympärille ja kuiskaili korvaani lohduttavia sanoja. "salla, kerro mikä on ?" Nostin katseeni häneen päin ja hän sieppasi peukalollaan pari kyyneltä ja hymyili rohkaisevasti. "mulla on vaan paha päivä" sain soperrettua. Niall pudisti päätään ja katsoi minua vakavasti "eikun oikeasti. Mä haluan auttaa sua"
"....... ja musta tuntuu että mulla ei oo kovinkaan paljon enää kavereita nyt kun me kaikki vaihettiin koulua ja niin." Keskeytin tarinani siihen. En vaan kyennyt puhumaan enempää sillä tunne sisälläni kasvoi joka kysyi minulta että miksi häntä muka kiinnostaisi ? Katseeni laski hänen vakavilta kasvoilta. Niall tarttui käteeni ja siirsi kahvikupin pois tieltä. "toi kuulostaa kauheelta Salla mutta mä voin kertoa pari asiaa, joiden mä toivon piristävän" Niall sanoi ja vilkaisin häntä "ensinnäkin, mun mielestä sä oot hurjan kaunis, joten en voi ymmärtää miksi sä oot huolissas sun ulkonäöstä. Toisekseen sä oot superhauska ja mukava" Hän sanoi ja tunsin pienen hymyn nousevan huulilleni. Kukaan ei koskaan ollut sanonut minulle noin "toisekseen, tosi ikävää että sulla ei oo enää hyvät välit sun isään ja tiiän että tää kuulostaa kauheelta mutta nyt kun sä oot menettänyt tärkeän ihmisen sun elämästä, sun pitäis korvata se yhtä tärkeellä ihmisellä" Hän sanoi katsoen suoraan silmiini "nimittäin mulla" suuni loksahti auki ja silmäni rävähtivät sepposen selälleen "täh" pääsi suustani ja kaikessa hämmenyksessäni mieleni teki paukauttaa pääni pöytään koska kuulostin niin tyhmältä "niin siis kun mä haluaisin olla sulle tosi tärkeä... vähän niinkun öö yhtä tärkee kuin poikaystävä" hänen äänensä hiipui melkein kuulumattomiin ja hän laski punastuneena päänsä "pidätkö säkin musta?" kysyin liiankin innostuneella äänellä ja hän katsoi minuun kysyvästi "miten niin mäkin" tajusin että olimme olleet tällä kertaa kahvilassa yli tunnin. Se poikkesi rituaalista mutta kumpikaan meistä ei välittänyt "nokun mäkin pidän susta" sanoin hymyillen ja oloni tuntui paljon kevyemmältä kuin hetki sitten. Niallinkin kasvot valaistuivat ja hän hymyili aivan kuin olisi saanut kilon karkkia käsiinsä. "hyvä, sittenhän mä voin tehdä näin." hän sanoi, asetti kätensä poskelleni ja antoi hellän suudelman. "Saanko mä kutsua sua mun tyttöystäväksi nyt" hän kysyi ja nyökkäsin ennenkuin tunsin toisen suudelman huulillani
