Louis
En voinut olla hymyilemättä kauniista ilmasta askelteni juostessa musiikin tahtiin. Ilma oli lämmin ja jokailtaisen lenkkini ansioista jo ennaltaan mahtava fiilis parantui entisestään. Suuntasin matkani kohti rantaa jonka jälkeen kääntyisinkin jo kotiinpäin. Katsahdin nopeasti kelloa ja tajusin taas olleeni lähemmäs puolitoista tuntia juoksemassa. Rannasta oli kaunis näköala ja suolainen tuoksu rauhoitti mukavasti, joten hidastin vauhtiani ihan vain ihaillakseni näkymiä. Vaikka musiikki oli tarpeeksi kovalla estääkseen ulkomaailman kohinat, kuulin silti kaukaisesti jotain mitä en normaalisti kuullut. Kiskaisin toisen kuulokkeen korvastani ja olin kuullut aivan oikein. Itkua. Etsin hetken katseellani äänen lähdettä kunnes huomasin tytön itkemässä yhdellä sataman puisista penkeistä. Seisoin hetken epävarmana katselemassa ja mietin kannattaisiko minun mennä kysymään onko kaikki hyvin. Vilkuilin hetken ympärilleni ja tajusin kuinka pimeää oli alkanut jo tulla, eikä lähistöllä muutenkaan enää kulkisi mitään kunnon sakkia. Otin pari askelta tyttöä kohti ja istahdin sitten hänen viereensä penkille. Tunsin hänen säpsähtävän vieressäni joten olin melko varma että hän luuli olleensa yksin. Istuimme siinä hetken kumpikaan tietämättä mitä sanoa. Sen kuitenkin tiesin etten tätä tyttöä pystyisi jättämään tähän yksin. "mm mä oon Louis" sanoin hiljaisellä äänellä ja kun käännyin hymyillen tytön puoleen, huomasin että hänen kauniit ruskeat silmänsä katsoivat jo hämmentyinenä omiini. "Tanja.." Hän sanoi hädin tuskin kuuluvasti. Tanja oli jo lopettanut itkemisen mutta oli silti allapäin enkä tiennyt mitä sanoa. Vaikka en tuntenut tyttöä lainkaan, tarve auttaa häntä kasvoi entisestään eikä hänen jättämisensä yksin tullut kuulonkaan. "mä tota asun tässä ihan tässä lähellä että ajattelin öö- "ravistin hiuksia takaraivollani ja tunsin kuinka nolostuin hieman takeltelustani mutta päätin yrittää uudelleen "- niin siis et haluaisi tulla teelle tai jotain ?" sain yskäistyä ulos. Tytön silmät kohtasivat taas omani ja tälläkertaa ne loistivat epävarmuutta ja tajusin kuinka tyhmältä kuulostin. Pudistin päätäni alakuloisena sillä halusin oikeasti auttaa häntä "niin siis ei mulla mitään taka-aajtuksia ole, mutta sä vaan näytit niin surulliselta ja mä aattelin-" "kyllä mä voin tulla" hän keskeytti puheeni ja en voinut kuin hymyillä. Nousin penkiltä ja ojensin käteni auttaakseni hänet ylös "mahtavaa! mennään!" sanoin hymyillen ja riemukseni sain takaisin pienen ja ujon mutta samaan aikaa kauneimman hymyn jonka olin koskaan nähnyt.
"takkinne neiti" sanoin iloisena siitä, että pieni juttutuokiomme oli saanut hänet edes vähän paremmalle tuulelle. Hän ojensi takkinsa ja laitettuani sen naulakkoon, lähdin johdattamaan häntä keittiöön. Ojensin hänelle nenäliinan ja aloin keittämään teetä. Sivusilmällä kuitenkin näin kuinka hän ihaili huonetta enkä voinut syyttää häntä siitä. Suuresta ikkunasta avautui mahtava näkymä merelle ja aina aamuisin aurinko paistoi täydellisesti valaisten koko keittiön. Ikkunan edessä oli kahdelle pieni pöytä jonka keskellä oli muovinen auringonkukka ja siitä eteenpäin ruskeat keittiökaapit kiilsivät puhtauttaan. Yksi baaritiskiä muistuttava taso mahdollisti näkymän olohuoneeseen ja siinä oli kolme korkeaa jakkaraa, joiden ääressä yleensä söin aamupalaa. "tää on upea" hän sanoi haukkoen henkeä. "kiitos. Mitä teetä haluat?" kysyin ja hän antoi vastaukseksi vihreän teen ja istuutui sitten pienelle pöydälleni, yhä ihaillen merta. Kaadoin meille molemmille kupit täyteen ja istuin sitten häntä vastapäätä, ojentaen hänelle oman kupin.
Tanja:
Istuimme hetken hiljaa ja tuntui oudolta että se tuntui niin luonnolliselta vaikka olimme tavanneet vasta pari tuntia sitten. Vaikka ihastelin kaunista merimaisemaa, en voinut välttää Louisin silmäilyä aina kun hän ei katsonut. Hän oli erittäin puoleensavetävä, komea, kiltti ja hänellä oli ihana hymy joka tarttui minuunkin. Keskityin hänen kasvoihinsa, yrittäen muistaa jokaisen yksityiskohdan mikä hänen kasvoissaan oli "ömm anteeksi jos utelen ja siis ei todellakaan tarvitse vastata!" säpsähdin hereille unelmoinnistani kun hänen äänensä täytti tajuntani "mutta ömm miksi sä itkit tuolla pihalla" laskin katseeni mukiini ja pyöritin lusikkaa nyt jo puoliksi tyhjässä teekupissa. Kertoisinko tälle vieraalle komistukselle kaiken itsestäni? Kertoisinko hänelle kaikki salaisuuteni ja rukoilisinko häneltä pelastusta? Pudistin päätäni. En tietenkään voinut kertoa hänelle, en ainakaan vielä. Enhän ollut kertonut kellekään muullekaan "mä olen vain niin yksinäinen" sanoin ja tajusin kuinka totta se olikaan. Minä olin yksinäinen. Minulla ei ollut ketään joka lohduttaisi silloin kun itkin itseni uneen, ei ollut ketään joka pitäisi sylissä kun sydän tuntui pirstoutuvan palasiksi, ei ollut ketään joka kuuntelisi kun oli jotain murheita, eikä ollut ketään joka auttaisi päihittämään vaikeimmat esteet. Louis nyökkäsi ja näytti miettivän jotain ja nousi sitten pöydältä tarraten kynään ja paperiin. Hän palasi istumaan minua vastapäätä ja kirjoitti paperille jotain ja ojensi sen sitten minulle. "jos vielä jatkossa olet yksinäinen, soita minulle, niin ehkä saamme kaksi yksinäistä yhteen" hän sanoi ja nuo sanat kolahtivat sisimpääni niin lujaa että nousin samantien tuoliltani ja riensin halaamaan häntä niin lujaa kuin suinkin pystyin. Louis kiersi samantien lämmittävät kätensä ympärilleni ja niistä tuli niin turvallinen olo että minua alkoi melkein itkettää se etten saanut olla niissä koko ajan. Vastahakoisesti kuitenkin riistäydyin irti hänen lämmöstään ja hymyilin puristaen lappua tiukasti kädessäni ja hän saattoi minut ovelle ja lähdin kotiin pitkästä aikaa toive silmäkulmassa.
***
"hyss Lily kulta" sanoin itkevälle vauvalle sylissäni samalla kun maksoin lehteä kioskin kassalla olevalle miehelle joka oli huomattavan ärsyyntynyt itkevästä tytöstäni. Kiitin häntä ja pudotin vaihtorahat lompakkooni ja asetin Lilyn sitten takaisin rattaisiinsa ja lähdin liikkeelle. Onnekseni Lily piti siitä kuinka rattaat keinuivat ja vaipui sitten uneen pienen kävelymatkan jälkeen. Suuntasin samaan puistoon jossa olin nähnyt Louisin ensimmäisen kerran ja hymy syttyi samantien kasvoilleni. Louis oli tarjonnut minulle kahvit ja tekstailimme ja soittelimme joka päivä ja tuntui kuin hän olisi ensimmäinen ystävä joka minulla on koskaan ollut. Ei ehkä ensimmäinen, mutta paras. Istahdin puiselle penkille ja kaivoin kirjan esille ja syvennyin siihen yhä heilutellen Lilyn rattaita. En ollut ehtinyt pariakaan lukua pitemmälle kun tunsin jonkun vetävän huppuni pään yli "arvaa kuka" tunnistin tutun äänen ja huokaisin helpotuksesta joka muuttui sitten nauruksi. Vedin hupun päästäni ja katsahdin Louisiin joka oli siirtynyt viereeni istumaan mutta ei kuitenkaan pysynyt paikallaan kauaa vaan matkasi jo rattaiden luokse. "kukas se täällä makoilee" hän sirkutteli Lilylle ja se sai minut räjähtämään nauruun ja kuulin Louisin yhtyvän siihen. "mitä!? pikkuihmiset ovat suloisia" hän sanoi siirtyen viereeni istumaan. "se on Lily" sanoin ja iloisuus muuttui epävarmuudeksi kun jatkoin lausettani "mun tyttöni." Louis tuijotti hetken minua mutta ilokseni hän jätti asian sikseen. "hän on kaunis"hän sanoi ja nyökkäsin "niinkuin sinäkin" hän vinkkasi ja punastuin silmin nähden "kiitos" sopersin ja laitoin kirjan takaisin laukkuuni. "haluatko lähteä kävelylle" kysyin ja hän nyökkäsi tarttuen rattaisiin ja pyöräytin huvittuneena silmiäni ja lähdin kävelemään hänen vierellään.
"Mä tarjoon" hän huudahti ja kaarsi rattaat kohti jäätelöbaaria ja en voinut muuta kuin seurata häntä huvittuneena "minkä otat" hän kysyi ja sanoi sitten että ottaa itse mansikan "suklaa, kiitos" sanoin myyjälle joka nyökkäsi ja alkoi sitten pyörittämään meille isoja jäätelöpalloja. "haluaako pikkuneiti jotain?" Louis lässytti Lilylle joka nyt nukkumisen sijasta jokelteli iloisena. Syödessäni jäätelöä en voinut kuin miettiä että tämä oli onnellisin hetki todella pitkään aikaan. Yksi vilkaisu kohti tulevaa miestä päin kuitenkin pyyhkäisi onnellisuuden tunteen kokonaan pois. Silmäni laajentuivat kauhusta ja suuni loksahti auki ja koko vartaloni jännittyi paikoilleen. Louis huomasi olotilan muutokseni ja seurasi katsettaan mieheen joka oli jo tavoittanut meidän penkkimme. "Hei tanja" hän sanoi ja katseli minua halveksuvasti "h-hei isä" vastasin äänekkäästi nielaisten. "Millos tulet käymään tanjaseni" hän sanoi ivallisesti ja koska en saanut vastausta aikaiseksi hän kumartui lähemmäs "muotoillaan lause näin; sinä tulet käymään ensiviikolla" hän tiuskaisi ja lähti samantien pois. Tuijotin hetken lamaantuneena eteeni ja havahduin vasta siihen kun Louis asetti kätensä olkapäälleni "haluatko jutella tuosta?" hän kysyi ja pudistin sitten päätäni "tulisitko huomenna syömään meille?" hän nyökkäsi ja lähti sitten saattamaan minua kotiini jutellen ja hetkeksi unohdin inhottavan isäni.
***
"hieno tyttöseni" lepertelin Lilylle ojentaessani hänelle lelun, samalla kun etsin kaapistani jotain päällepantavaa. Louis tulisi jo tunnin päästä enkä vaatekaapin koluamisenkaan jälkeen ollut löytänyt mitään päällepantavaa. Istahdin sängylle ja katselin edessäni olevaa suurta vaatekasaa enkä voinut uskoa ettei niistä mikään kelvannut minulle juuri nyt. Suljin silmäni ja vedin syvään henkeä ennen kuin palasin takaisin tutkimaan vaatteita. Lopultakin löysin mustat farkut ja valkoisen topin jonka silkkinen pinta tuntui kevyeltä ihollani. Letitin vielä pitkät ruskeat hiukseni kalanruotoletille ja kiinnitin valkoiset helmikorvakorut korviini. Katsoin itseäni peilistä enkä vieläkään ollut ollenkaan tyytyväinen ja mitä enemmän katselin heijastuskuvaani sitä enemmän löysin vihreitä näkemästäni. Avasin hiukseni ja pöyhin niitä yrittäen asettaa ne jotenkin kivasti mutta ei siitä mitään tullut. Keräsin kaikki hiukset ja laitoin ne loppujen lopuksi korkealle ponnarille ja riensin alakertaan. "voi ei" huudahdin kun haistoin kärventyneen pihvin hajun. Juoksin uunin luokse ja kaappasin patalaput mukaani avatakseni uunin luukun josta pöllähti sysimustat savut joita aloin keittiöliinalla hälventämään. "ei oo totta" kirosin nostaen täysin palaneen paistokseni uunista. Nostin sen tiskipöydälle vain huomatakseni ettei mitään ollut tehtävissä ja tunsin kuinka epätoivoisuus oli hyvää vauhtia valtaamassa minut. Samassa ovelta kuului pimpotus ja olin jo niin lähellä purskahtaa itkuun koska kaikki oli aivan pielessä, näytin aivan järkyttävältä eikä lily millään suostunut nukahtamaan.
Riensin kuitenkin avaamaan oven jossa Louis jo seisoikin "hei!" hän sanoi ja astui sisään ennen kuin ehdin edes toivottaa häntä tervetulleeksi. "um luulen että meillä tuli vähän muita suunnitelmia ton ruuan suhteen" sanoin seuratessani häntä keittiöön jossa leijui yhä tuoreena kitkerä palaneen käry. Samassa Lily parahti itkemään ja tunsin kuinka itsehillintäni oli romahtamassa. "menen katsahtamaan Lilyä" sanoin ja riensin yläkertaan. Laitoin oven kiinni perässäni ja samantien käteni nousi peittämään tukahtuneita itkunyrityksiä, jotka olivat melkein yhtä apua huutavia kun pienen Lily-raukan. Valahdin lattialle istumaan ja hautasin kasvoni käsiini sillä itkua oli yhä vaikeampi ja vaikeampi pidätellä koko ajan. Vaimea koputus sai minut ponkaisemaan ylös. Louis kuitenkin jo pilkisti päätään ovenraosta ennen kuin ehdin siistiä levinneitä meikkejä "mä tiesin että loppuvaiheessa se olitkin sä joka itkit, eikä Lily" hän sanoi vaimealla äänellä. "t-tää on ollut vaan huono päivä" vastasin ääni miltei pettäen. Hän pujahti makuuhuoneeseen ja istahti sängylle taputtaen tilaa vierellään. Laitoin Lilylle tutin suuhun ja istahdin sitten Louisin vierelle ja huokaisin syvään. Liian syvään. "me voidaan tilata vaikka kiinalaista, se käy mulle" hän sanoi mutta tiesin että hän ei vielä jättäisi asiaa sikseen. Hän tarttui käsiini ja hautasi ne sitten omiinsa "Tanja, sä oot vasta 17- vuotias, tyrmäävän kaunis, huumorintajuinen ja herkkä tyttö. Sulla on koko elämä aikaa mutta muista että sä et koskaan nuorene tästä. Mä pyydän ettet tuhlaa sun nuoruutta suremiseen" hänen sanansa leijuivat hetken ilmassa ja tunsin hänen pehmeän sormensa kulkevan poskipäätäni pitkin. "kiitos Louis" kuiskasin ja nostin katseeni hänen kauniin sinisiin silmiin, joissa näin uuden alun. "teen yhden jutun ja sitten saat kertoa minulle ihan kaiken Tanja. Alusta alkaen" hän sanoi ja ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan huuliani koskettivat hänen omansa. Tunne oli niin suloinen etten halunnut sen koskaan päättyvän joten tarrasin hänestä kiinni jotta saisin edes jotain lähemmäksi itseäni. Liian pian, hän kuitenkin henkeä haukkoen irtaantui minusta ja hymyili valloittavasti. "nyt tilaan sitä ruokaa ja tulen kuuntelemaan sinua. Tästä lähtien sä et oo enään yksin koska mä oon sun kanssa, aina".
Ja niin hän olikin. Olin vihdoinkin löytänyt oman sankarini.
"takkinne neiti" sanoin iloisena siitä, että pieni juttutuokiomme oli saanut hänet edes vähän paremmalle tuulelle. Hän ojensi takkinsa ja laitettuani sen naulakkoon, lähdin johdattamaan häntä keittiöön. Ojensin hänelle nenäliinan ja aloin keittämään teetä. Sivusilmällä kuitenkin näin kuinka hän ihaili huonetta enkä voinut syyttää häntä siitä. Suuresta ikkunasta avautui mahtava näkymä merelle ja aina aamuisin aurinko paistoi täydellisesti valaisten koko keittiön. Ikkunan edessä oli kahdelle pieni pöytä jonka keskellä oli muovinen auringonkukka ja siitä eteenpäin ruskeat keittiökaapit kiilsivät puhtauttaan. Yksi baaritiskiä muistuttava taso mahdollisti näkymän olohuoneeseen ja siinä oli kolme korkeaa jakkaraa, joiden ääressä yleensä söin aamupalaa. "tää on upea" hän sanoi haukkoen henkeä. "kiitos. Mitä teetä haluat?" kysyin ja hän antoi vastaukseksi vihreän teen ja istuutui sitten pienelle pöydälleni, yhä ihaillen merta. Kaadoin meille molemmille kupit täyteen ja istuin sitten häntä vastapäätä, ojentaen hänelle oman kupin.
Tanja:
Istuimme hetken hiljaa ja tuntui oudolta että se tuntui niin luonnolliselta vaikka olimme tavanneet vasta pari tuntia sitten. Vaikka ihastelin kaunista merimaisemaa, en voinut välttää Louisin silmäilyä aina kun hän ei katsonut. Hän oli erittäin puoleensavetävä, komea, kiltti ja hänellä oli ihana hymy joka tarttui minuunkin. Keskityin hänen kasvoihinsa, yrittäen muistaa jokaisen yksityiskohdan mikä hänen kasvoissaan oli "ömm anteeksi jos utelen ja siis ei todellakaan tarvitse vastata!" säpsähdin hereille unelmoinnistani kun hänen äänensä täytti tajuntani "mutta ömm miksi sä itkit tuolla pihalla" laskin katseeni mukiini ja pyöritin lusikkaa nyt jo puoliksi tyhjässä teekupissa. Kertoisinko tälle vieraalle komistukselle kaiken itsestäni? Kertoisinko hänelle kaikki salaisuuteni ja rukoilisinko häneltä pelastusta? Pudistin päätäni. En tietenkään voinut kertoa hänelle, en ainakaan vielä. Enhän ollut kertonut kellekään muullekaan "mä olen vain niin yksinäinen" sanoin ja tajusin kuinka totta se olikaan. Minä olin yksinäinen. Minulla ei ollut ketään joka lohduttaisi silloin kun itkin itseni uneen, ei ollut ketään joka pitäisi sylissä kun sydän tuntui pirstoutuvan palasiksi, ei ollut ketään joka kuuntelisi kun oli jotain murheita, eikä ollut ketään joka auttaisi päihittämään vaikeimmat esteet. Louis nyökkäsi ja näytti miettivän jotain ja nousi sitten pöydältä tarraten kynään ja paperiin. Hän palasi istumaan minua vastapäätä ja kirjoitti paperille jotain ja ojensi sen sitten minulle. "jos vielä jatkossa olet yksinäinen, soita minulle, niin ehkä saamme kaksi yksinäistä yhteen" hän sanoi ja nuo sanat kolahtivat sisimpääni niin lujaa että nousin samantien tuoliltani ja riensin halaamaan häntä niin lujaa kuin suinkin pystyin. Louis kiersi samantien lämmittävät kätensä ympärilleni ja niistä tuli niin turvallinen olo että minua alkoi melkein itkettää se etten saanut olla niissä koko ajan. Vastahakoisesti kuitenkin riistäydyin irti hänen lämmöstään ja hymyilin puristaen lappua tiukasti kädessäni ja hän saattoi minut ovelle ja lähdin kotiin pitkästä aikaa toive silmäkulmassa.
***
"hyss Lily kulta" sanoin itkevälle vauvalle sylissäni samalla kun maksoin lehteä kioskin kassalla olevalle miehelle joka oli huomattavan ärsyyntynyt itkevästä tytöstäni. Kiitin häntä ja pudotin vaihtorahat lompakkooni ja asetin Lilyn sitten takaisin rattaisiinsa ja lähdin liikkeelle. Onnekseni Lily piti siitä kuinka rattaat keinuivat ja vaipui sitten uneen pienen kävelymatkan jälkeen. Suuntasin samaan puistoon jossa olin nähnyt Louisin ensimmäisen kerran ja hymy syttyi samantien kasvoilleni. Louis oli tarjonnut minulle kahvit ja tekstailimme ja soittelimme joka päivä ja tuntui kuin hän olisi ensimmäinen ystävä joka minulla on koskaan ollut. Ei ehkä ensimmäinen, mutta paras. Istahdin puiselle penkille ja kaivoin kirjan esille ja syvennyin siihen yhä heilutellen Lilyn rattaita. En ollut ehtinyt pariakaan lukua pitemmälle kun tunsin jonkun vetävän huppuni pään yli "arvaa kuka" tunnistin tutun äänen ja huokaisin helpotuksesta joka muuttui sitten nauruksi. Vedin hupun päästäni ja katsahdin Louisiin joka oli siirtynyt viereeni istumaan mutta ei kuitenkaan pysynyt paikallaan kauaa vaan matkasi jo rattaiden luokse. "kukas se täällä makoilee" hän sirkutteli Lilylle ja se sai minut räjähtämään nauruun ja kuulin Louisin yhtyvän siihen. "mitä!? pikkuihmiset ovat suloisia" hän sanoi siirtyen viereeni istumaan. "se on Lily" sanoin ja iloisuus muuttui epävarmuudeksi kun jatkoin lausettani "mun tyttöni." Louis tuijotti hetken minua mutta ilokseni hän jätti asian sikseen. "hän on kaunis"hän sanoi ja nyökkäsin "niinkuin sinäkin" hän vinkkasi ja punastuin silmin nähden "kiitos" sopersin ja laitoin kirjan takaisin laukkuuni. "haluatko lähteä kävelylle" kysyin ja hän nyökkäsi tarttuen rattaisiin ja pyöräytin huvittuneena silmiäni ja lähdin kävelemään hänen vierellään.
"Mä tarjoon" hän huudahti ja kaarsi rattaat kohti jäätelöbaaria ja en voinut muuta kuin seurata häntä huvittuneena "minkä otat" hän kysyi ja sanoi sitten että ottaa itse mansikan "suklaa, kiitos" sanoin myyjälle joka nyökkäsi ja alkoi sitten pyörittämään meille isoja jäätelöpalloja. "haluaako pikkuneiti jotain?" Louis lässytti Lilylle joka nyt nukkumisen sijasta jokelteli iloisena. Syödessäni jäätelöä en voinut kuin miettiä että tämä oli onnellisin hetki todella pitkään aikaan. Yksi vilkaisu kohti tulevaa miestä päin kuitenkin pyyhkäisi onnellisuuden tunteen kokonaan pois. Silmäni laajentuivat kauhusta ja suuni loksahti auki ja koko vartaloni jännittyi paikoilleen. Louis huomasi olotilan muutokseni ja seurasi katsettaan mieheen joka oli jo tavoittanut meidän penkkimme. "Hei tanja" hän sanoi ja katseli minua halveksuvasti "h-hei isä" vastasin äänekkäästi nielaisten. "Millos tulet käymään tanjaseni" hän sanoi ivallisesti ja koska en saanut vastausta aikaiseksi hän kumartui lähemmäs "muotoillaan lause näin; sinä tulet käymään ensiviikolla" hän tiuskaisi ja lähti samantien pois. Tuijotin hetken lamaantuneena eteeni ja havahduin vasta siihen kun Louis asetti kätensä olkapäälleni "haluatko jutella tuosta?" hän kysyi ja pudistin sitten päätäni "tulisitko huomenna syömään meille?" hän nyökkäsi ja lähti sitten saattamaan minua kotiini jutellen ja hetkeksi unohdin inhottavan isäni.
***
"hieno tyttöseni" lepertelin Lilylle ojentaessani hänelle lelun, samalla kun etsin kaapistani jotain päällepantavaa. Louis tulisi jo tunnin päästä enkä vaatekaapin koluamisenkaan jälkeen ollut löytänyt mitään päällepantavaa. Istahdin sängylle ja katselin edessäni olevaa suurta vaatekasaa enkä voinut uskoa ettei niistä mikään kelvannut minulle juuri nyt. Suljin silmäni ja vedin syvään henkeä ennen kuin palasin takaisin tutkimaan vaatteita. Lopultakin löysin mustat farkut ja valkoisen topin jonka silkkinen pinta tuntui kevyeltä ihollani. Letitin vielä pitkät ruskeat hiukseni kalanruotoletille ja kiinnitin valkoiset helmikorvakorut korviini. Katsoin itseäni peilistä enkä vieläkään ollut ollenkaan tyytyväinen ja mitä enemmän katselin heijastuskuvaani sitä enemmän löysin vihreitä näkemästäni. Avasin hiukseni ja pöyhin niitä yrittäen asettaa ne jotenkin kivasti mutta ei siitä mitään tullut. Keräsin kaikki hiukset ja laitoin ne loppujen lopuksi korkealle ponnarille ja riensin alakertaan. "voi ei" huudahdin kun haistoin kärventyneen pihvin hajun. Juoksin uunin luokse ja kaappasin patalaput mukaani avatakseni uunin luukun josta pöllähti sysimustat savut joita aloin keittiöliinalla hälventämään. "ei oo totta" kirosin nostaen täysin palaneen paistokseni uunista. Nostin sen tiskipöydälle vain huomatakseni ettei mitään ollut tehtävissä ja tunsin kuinka epätoivoisuus oli hyvää vauhtia valtaamassa minut. Samassa ovelta kuului pimpotus ja olin jo niin lähellä purskahtaa itkuun koska kaikki oli aivan pielessä, näytin aivan järkyttävältä eikä lily millään suostunut nukahtamaan.
Riensin kuitenkin avaamaan oven jossa Louis jo seisoikin "hei!" hän sanoi ja astui sisään ennen kuin ehdin edes toivottaa häntä tervetulleeksi. "um luulen että meillä tuli vähän muita suunnitelmia ton ruuan suhteen" sanoin seuratessani häntä keittiöön jossa leijui yhä tuoreena kitkerä palaneen käry. Samassa Lily parahti itkemään ja tunsin kuinka itsehillintäni oli romahtamassa. "menen katsahtamaan Lilyä" sanoin ja riensin yläkertaan. Laitoin oven kiinni perässäni ja samantien käteni nousi peittämään tukahtuneita itkunyrityksiä, jotka olivat melkein yhtä apua huutavia kun pienen Lily-raukan. Valahdin lattialle istumaan ja hautasin kasvoni käsiini sillä itkua oli yhä vaikeampi ja vaikeampi pidätellä koko ajan. Vaimea koputus sai minut ponkaisemaan ylös. Louis kuitenkin jo pilkisti päätään ovenraosta ennen kuin ehdin siistiä levinneitä meikkejä "mä tiesin että loppuvaiheessa se olitkin sä joka itkit, eikä Lily" hän sanoi vaimealla äänellä. "t-tää on ollut vaan huono päivä" vastasin ääni miltei pettäen. Hän pujahti makuuhuoneeseen ja istahti sängylle taputtaen tilaa vierellään. Laitoin Lilylle tutin suuhun ja istahdin sitten Louisin vierelle ja huokaisin syvään. Liian syvään. "me voidaan tilata vaikka kiinalaista, se käy mulle" hän sanoi mutta tiesin että hän ei vielä jättäisi asiaa sikseen. Hän tarttui käsiini ja hautasi ne sitten omiinsa "Tanja, sä oot vasta 17- vuotias, tyrmäävän kaunis, huumorintajuinen ja herkkä tyttö. Sulla on koko elämä aikaa mutta muista että sä et koskaan nuorene tästä. Mä pyydän ettet tuhlaa sun nuoruutta suremiseen" hänen sanansa leijuivat hetken ilmassa ja tunsin hänen pehmeän sormensa kulkevan poskipäätäni pitkin. "kiitos Louis" kuiskasin ja nostin katseeni hänen kauniin sinisiin silmiin, joissa näin uuden alun. "teen yhden jutun ja sitten saat kertoa minulle ihan kaiken Tanja. Alusta alkaen" hän sanoi ja ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan huuliani koskettivat hänen omansa. Tunne oli niin suloinen etten halunnut sen koskaan päättyvän joten tarrasin hänestä kiinni jotta saisin edes jotain lähemmäksi itseäni. Liian pian, hän kuitenkin henkeä haukkoen irtaantui minusta ja hymyili valloittavasti. "nyt tilaan sitä ruokaa ja tulen kuuntelemaan sinua. Tästä lähtien sä et oo enään yksin koska mä oon sun kanssa, aina".
Ja niin hän olikin. Olin vihdoinkin löytänyt oman sankarini.
gaaaaaah, että mua on saatu taas odottaa :c anteeksi ihan hirveästi ja toivottavasti näitä edes joku vielä lukee.. "Never felt like this before":sta tulee pian uusi luku!
Haluaako joku muuten uutta sneak peakia mun uudesta tarinasta (:?
xx, llyricsgirl